Sama selitys

Taas kerran päivät juoksevat nopeaan. Seikkailu uudessa työssä on alkanut. Ensimmäisen päivän hiljaisuuden jälkeen tekemistä on riittänyt. Savusumuisen sekainen, taivaalta tihkuva sää saati myöhään iltaan jatkuvat luennot eivät ole haitanneet aamusta alkavaa miellyttävän euforista oloa. Kerrankin työpöydällä makaa riittäviä haasteita ilman pöydän alta löytyviä ylisuuria saappaita tai toiveita. Tilanteessa, jossa täytettäviä saappaita ei ole, on miellyttävä lähteä rakentamaan itseään ja tavoitteitaan puhtaalta pöydältä.

Muutto Merihakaan ja kalmistuneet illat muistuttavat ilmankosteutta kartuttavasta Tokiosta. Syksyn myötä hiljenevä elämä on alkanut työntää hiljaa joulua silmille. Vuosi sitten välttelimme perinteiset jouluriennot toisessa miljöössä. Kaupallisuus ylikorostuneena japanilaiset ilakoivat ainokaisesta vapaapäivästään, meidän mussuttaessa tuontiruokatavaratalosta löytämiämme suomalaisia karjanpiirakoita. Vaikka viime joulu mukautettiin ympäröiviin realiteetteihin erittäin onnistuneesti, on “perinteistä” joulua miellyttävä päästä viettämään. Ensityyppaukset lanttulaatikosta on jo saatu ja joulunuotisto kaivettu esille. Tonttuja ei näköpiirissä vielä ole vilahdellut – johtuneeko vuodesta toiseen todistetusta kiltteydestäni.

Vilkaisu Vilman torakkahuoliin nostaa oman luukun arvostusta. Arvostus ja arvostus – jaettu, tahmealattiainen läävä Helsingin värikkäimmässä kaupunginosassa. Kuka sellaista voisi haluta? Toisaalta huoneeni on pieni helmi keskellä öljypäästöistä Itämerta ja tahmeilijakin on muuttamassa pois. Kun mieleen palauttaa vielä naurettavan* opiskelijavuokran 5 minuutin kävelymatkan päästä Hakaniemen metrolta, ei tilanteeseen voi muuta kuin olla tyytyväinen. Eipä ainakaan ole tarvista SherpalleMLI-TM torakoita tappamaan.