Kaupungin ilmapiiri (pahasti pakkasella)

Katie Meluan Blame it on the moon soi rauhallisesti vaihtuvien kuvien taustalla. Olemme bussimatkalla, jossa koulu- ja työkiireinen matkustaja ei stressaa turhasta. Informaatio saapuvista linja-autoista siivittää matkustajan miellyttävästi kulkuvälineeseen. Penkinkäppyrät on vaihdettu pehmeisiin istuimiin, joihin tekisi mieli jäädä nukkumaan. Heiluva kyyti tasaantuu, eikä hydrauliikkakaan suhise ovien avautuessa pysäkeillä.

Työpaikan lähestyessä on pakko avata silmät miellyttävässä kehdossa. Ulos kylmyyteen ei haluaisi mennä, mutta oma pysäkki lähestyy vääjäämättä. Napakan talven keskellä hyvin hoidettu jalkakäytävä on kuitenkin sula. Viima puree vaatteiden läpi, mutta idyllisiä katuja reunustavat putiikit ja kahvilat vievät ajatukset kylmyydestä takan lämpöön. Talviterassilla on mukava kääriytyä paksuun huopaan. Hymyilevä tarjoilija kantaa höyryävän kaakaon aamun lehden seuraksi. Ehkä tiraus rommia lämmittäisi mukavasti, mutta vasta työpäivän jälkeen.

Utopian ja todellisuuden raja on häilyvä, samoin kuin toteuskelpoisen idean ja tuulessa heiluvan viirin. Miellyttävä bussi- tai raitiovaunumatka ei ole utopiaa – professori McGrory taideteollisesta korkeakoulusta on sen HKL:lle kertonut. Utopistisia eivät ole myöskään laulaja-arkkitehti Tuomas Toivosen visiot maailman pienimmästä metropolista. Henkilökohtaisesti tuskin kukaan vastustaakaan muutosta miellyttävämpään. Miksei mitään siis tapahdu?

Keskustan uusien alueiden kaavoittaminen junnaa edelleen 80-luvun harmaassa ideologiattomuudessa. Ei kai kynänkäyttäjät ja päätöspaavalit ole unohtaneet, ettei asuinkelpoinen kaupunki tarkoita pelkästään paikkaa asua? Minä ainakin haluan asua elämyksessä. Niillä idyllisillä kujilla, joita putiikit ja kahvilat reunustavat. Valitettavasti yrittäjät eivät kuitenkaan heiluttele taikasauvaa loihtien uusia ihmeitä ja ilmeitä. Jos kaupunki kaavoitetaan eliöille muttei elämälle, ollaan pahasti hukassa. On hassua seurata, miten susi syö suomalaiset kerta toisensa jälkeen. Olisiko jo aika myöntää vanhat virheet?

Onneksi toisaalla kuitenkin huumori kukoistaa. Silja Line on pultannut joulun alusiksi aidot taksitolpat Itämeren laivojensa kansille. Mainoskikassa on kuitenkin inhimillinenkin puoli. Onhan pikkujoulun tunnuttava pikkujoululta – hyisine taksitolppineen. Nerokasta, mutta myös helppoa. Helsinginherran valta tuskin riittää merelle asti painamaan hitaan byrokratian hätänappia.