Norsu ilman virittyvää kärsää

Oli mahtava ajoitus aloittaa työt marraskuussa. Työpaikan remontoidun 4.kerroksen jatkoksi päätettiin remontoida myös työntekijät. Apinagallerian kuvaaminen on aina oma lukunsa, mutta 20 minuutin meikkisessio ennen kuvauksia toi tavallisen tallaajan työpäivään miellyttävän piristyksen. Etenkin, kun täyteen palveluun kuului myös kulmakarvojen nyppiminen – muka kiireisenä ja aina väsyneenä kun pinsettiruletin olen tehokkaasti laiminlöynyt jo useamman viikon.

Pieneksi päivän extrapiristykseksi tein viikko sitten loppuneen Luova luokka -televisio-ohjelman luovuustestin. Mikä yllätys! Olen norsu.

Norsut ovat luonteeltaan rauhallisia ja kärsivällisiä. Luovuustyypiltään ne eivät ole mitään idealinkoja, mutta tuloksia syntyy kovan työnteon sekä pitkäjänteisen ajattelun ansiosta.

Norsujen yleissivistys on yllättävän laaja. He hallitsevat helposti suuriakin tietomääriä valokuva-muistinsa avulla. Koska norsut tietävät maailmasta kaiken tietämisen arvoisen, he eivät koskaan ole väärässä.

Onkin sinänsä aivan ymmärrettävää, että norsuja pidetään jääräpäisinä. Arvostelijoiden mielestä myös norsujen todellisuuden tajussa on parantamisen varaa. Norsut eivät kuitenkaan ota juurikaan stressiä muiden mielipiteistä – ylivertaisuus synnyttää aina kateutta.
Luovaluokka.fi

Testin mukaan minussa on myös ripaus sammakkoa ja kissaa. Norsu kuitenkin vetää vertoja kaikelle, eikä äitinikään voi olla myöntämättä, että harvinaisen tarkkaan tuo analyysi osui. Näilläköhän perusteilla minut palkattiin psykologisten kokeiden jälkeen? Normaali – hullu – norsu. Onneksi sentään en karannut Zoo Keepperistä.

Lisäys 30.11.2006
Ja kaikkea ei tarvitse ottaa ihan niin vakavasti. Mainoksia ainakaan.