Me muutettiin maailma

Menneitä ihmeitä PopuLAARI-blogista selaillessa törmää mielenkiintoisiin aikojen tuotoksiin. Vuosina 1945-1982 ilmestynyt Lasten Kuvalehti kertoi maailman karusta todellisuudesta varsin kiehtovin ilmauksin. Lasten alttius vaikutukselle ei näyttellyt olennaista roolia tuon ajan lainsäädännössä. Sinänsä mainonta on reilumpaa ja säännellympää nykyään. Ja mainonnasta – jossain muodossa – tässäkin on kyse.

Varoituksista huolimatta hän lukee joskus yökaudet. Ja siitäpä seuraa vaikea silmätulehdus. Se tulee niin pahaksi, ettei läksyjenkään lukemisesta enää tule mitään. Lappu silmällä ja sydän kurjana Aatu kirjoittaa: “Silmäni ovat niin kipeät, etten voi lukea mitään. Tämä on Jumalan rangaistus minulle, kun olen lukenut kurjia romaaneja. Armahda minua.” Syntiseksi Aatu nyt tuntee itsensä. Ei osaa enää lupauksiakaan antaa. Armoa vain odottaa.
Lasten Kuvalehti n:o 4/1958

Vuoden 1969 numerossa 9 Lasten Kuvalehden kannessa viidakkorumpuja paukuttaa Afrikan villi. Teksti kuvailee välttämätöntä missiota:

Joulu lähestyy meille – entä heille?
Taas on se ihmeellinen aika vuodesta, jolloin lapset laskevat kaikkialla, kuinka monta yötä vielä on jouluun. He eivät laske, sillä he eivät tiedä joulusta mitään. He palvovat omia jumaliaan, jotka eivät voi auttaa. Apua, sekä aineellista että henkistä, on vietävä pakanamaihin, joita nyt nimitetään kolmanneksi maailmaksi. Jospa olisi paljon niitä, jotka lähtevät kertomaan heille Joulun Vapahtajasta.

Onko meidän rasistiset asenteet enää mikää yllätys, jos sivistyneenä itseään pitävän länsimaistuneen habatuksen pohjalta löytyy pelkoa ja pakonomaista tarvetta muuttaa maailmaa, josta tuon aikaiset ihmiset eivät tuntuneet ymmärtävän tuon taivaallista? On kaunista, että Afrikassa kaivellaan kaivoja, ruokitaan nälkäisiä suita ja parannetaan sairaita. Eikö hyviä tekoja voi kuitenkaan tehdä pyyteettömästi, ilman taustalla kytevää suunnitelmaa heimorituaalien romuttamisesta? Miksei ihmiset saisi elää mukavasti, kuten aiemminkin ovat eläneet? Olisiko syytä muistuttaa, että kristityt – me – olemme maailman vähemmistö, jonka perspektiivissä saattaisi olla enemmänkin korjattavaa.

Liian jyrkkää tuomiota kapitulille ei silti pidä langettaa. “Ihminen on heikko”. On silti mielenkiintoinen huomio, ettei uskonnollisen materiaalin levitykseen nykyäänkään erityisesti puututa. Jos kynänkäyttö nykypäivän brandimainonnassa vikertelisi lasten suuntaan samoja sanoja, olisi markkinatuomioistuimen nuija paukahdellut lukuisia kertoja. Alkoholi, huumeet, brandit, kulutusjuhla, uskonto. Loppupeleissä niiden ero riippuu ainoastaan mihin uskoo ja mistä katsoo.

Edelleen, Lasten Kuvalehden numerossa 1958/4 Meidän Sanoma -sivulla julistettiin:

KADONNUT
Ensio-sedältä on kadonnut muutamia pieniä ystäviä, joiden isillä ei ollut rahaa tilata Lasten Kuvalehteä. Ensio-setä on siitä surullinen.

Kaupallista, vai tavoitteliko päätoimittaja Ensio Lehtonen kenties marttyyrin roolia? Olisi ollut kiinnostavaa nähdä aikalaisen silmin.