Kolosta uuteen

Muuttaminen on hassua. Kolmessa vuodessa Helsinki, Mikkeli, Helsinki, Tokio, ja taas Helsinki. Nyt vuorossa on Merihaka. Kimppakämpän ihanuudet eivät karmaisseet ainakaan alkumetreillä. “Tuskin tässä kauaa viihtyy”, ajattelin ensimmäistä kertaa boksin nähdessäni. Illan siivousurakan jälkeen ja verhojen noustua seinälle lähdin pyörtämään ajatuksiani. “Jos nyt kevääseen. Eihän sitä elämäntilanteestakaan voi koskaan tietää…”

Elämä tosiaan muuttuu nopeasti. Sitäkin nopeammin se vie uusiin tilanteisiin ja paikkoihin. Vielä heinäkuussa en olisi voinut uskoa kakkosleirin löytyvän Milanosta. Ihmeitä sattuu ja tekevä löytää sormen vasarasta. Tai vasaran sormesta. Joka tapauksessa tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta tänään kuullun suunnitelman valossa kakkosleiri siirtyisi tohtoritutkintoilemaan Tukholmaan. Mielummin jopa Helsinkiin – maailman parhaasta säästä huolimatta.

Arvoituksellisia ovat maailman rattaat. Suunnitelmat vaikuttavat taas kertaalleen positiivisilta, myös vähemmän itsekeskeisistä näkökulmista – vaikkei suunnitelmia kolhoosijohtajan leimasin ole vielä pintaa sivellytkään. Koulusta, työstä ja elämästä ei kuitenkaan koskaan voi tietää. Banaaninkuori saattaa odottaa jokaisen kulman takana, eikä koskaan voi olla varma, milloin optimistijolla puljahtaa pessimmin tuulille. Ehkä siis pitäisikin vaan hymyillä ja pitää mielessä, että Bakersistä saa joka päivä lasillisin skumppaa eurolla. Kippis! Tai siis, salute!