Mestari koskettimilla

Helsingin Kaupunginteatterin Mestariluokka ei hurmannut kolmetuntisella puudutuksella. Loputtomiin jatkuva tasapaksu, nelinpelinä kulkeva monologimainen dialogi ei puhaltanut riittävästi ilmaa hiilille. En odottanut näytelmästä viihdettä, mutta kohtaus historiallisen reaalielämän jälkikäteiskuvitelmasta ei edes raottanut harmaata kiinnostuksen rippua – ennen kuin seuraavana aamuna.

Kurt Nuotion toistamiseen ohjaama näytelmä sai Suomen kantaesityksen keväällä 1986. Nuotion omien sanojen mukaan “aika oli silloin toinen”. Näytelmä painelee vallan ja taiteen välistä verhonpintaa – siihen rakkimaisesti kuitenkaan pureutumatta. Vuoteen 1948 sijoittuva, Stalininkin mukaan tempaava kuvaus olisi saattanut olla arka paikka konttaavalle virkamieskoneistolle Suomessakin. Nuotion mukaan näytelmä ei ole 20-vuoden takaisesta muuttunut.

Jostain syystä juuri nämä tyypit istuvat yhteiskuntamme päättävissä elimissä. Vallanpitäjien ja taiteen välinen suhde on aina ongelmallinen. Mikään ei tunnu olevan helpompaa kuin sanella minkä näköistä ja kuuloista taidetta meidän taiteilijoiden pitää tehdä. Ei Suomessakaan saa olla liian varomaton. Milloin tahansa voi syntyä taide-esitys, joka hermostuttaa vallanpitäjät.

Ohjaaja Kurt Nuotio, www.hkt.fi

Vaikka näytelmän yhteiskunnallinen merkitys (ja avunhuuto) jääkin merkityksettömäksi, heijastaa se kuitenkin painetta boheemin lasikuvun alla. Jos käyttää aikansa taiteeseen joka ei myy, jää nälkäiseksi. Jos haluaa jonkun näkevän teoksensa, on turha väittää taiteilevansa vain itsensä takia ja ilman taka-ajatuksia menestyksestä. Taide kulkee kuristuskaulapannassa siinä missä journalismi ja muu maailmakin. Ilmaista ei ole koskaan ollut. Harhakuvia sitäkin enemmän.

* * *

Jos vakavasta aiheesta ei ollut viihdykkeeksi, sai se kuitenkin vanhan inspiraation pulppuamaan. Neuvostoflyygelin ääreillä tapaileva nelikko muistutti ajasta, jolloin kämmeneni päässä kasvavat prinssinakit hyväilivät kotipianonkoskettimia saaden Merikannon ja Chopanin siivilleen. Eipä mennyt aamulla aikaakaan, kun nuotit oli kaivettu esille. Vaikka ruosteen kankeus on vallannut hytkylät, on silti jotain pientä vielä muistissa alkuaikojen motoriikasta. Tästä se lähtee…