Nämä jatkuvat

Onko aamuisin aikaa yhteiskunnallisille keskusteluille? Ennen työskentelypäivän märehtimisen alkua ajatus on virkeä, eikä viha ole sumentanut solukkoa. Harmaasta hanasta valutettua aamukahvia tuoksutellessa sormet tahriintuvat uunituoreen croisantin rasvaan sekä vastapainettun Helsingin Sanomien musteeseen. Kitkerä greippimehu kirvelee huulilla.

Miellyttävässä varusmiespalveluksessa pyöriskellessä mieleen väkisinkin pakottautuu pieni ovela ajatus. Euroopan miltei viimeistä asevelvollisuusarmeijaa perustellaan toisenlaisilla puolustustarpeilla muihin Euroopan maihin verrattuna. Kyllä, me kaikki, sinä ja minä olemme kuulleet tämän perustelun satoja kertoja. Hetkellisesti tunnen itseni tyhmäksi. Eikö terrorismi olekaan maailman suurin uhka? Mikä meistä tekee muuta Eurooppaa erilaisemman? Onko Ylivieska potentiaalisempi pommituskohde kuin Lontoo?

Muuttuneista uhista huolimatta naapureiden merkitystä ei koskaan voi korostaa liikaa. Vihainen isäntä on puskenut moneen maalaistaloon haulikko kädessä kammariin kadonnutta piikaa noutamaan. Ehkä okulaarit pitäisikin kohdistaa rajoille. Jospa hurjistunut hurri säntää mätine silakkoineen maatamme valtaamaan. Tai miksei Norja, meiltä kun öljyäkin löytyy. Valttikortti saattaa löytyä myös Venäjältä. Vai oliko se sittenkin kummituksena liehuva Neuvostoliitto? Pahoittelen tietämättömyyttäni, mutta puolustusorganisaatiossa, jonka internetsuodin estää Googlesta “war” hakusanalla hakemisen, en voi tietoa tarkastaa.

Olisikin mukava tietää – kerrankin rehellisesti – onko uhka todellinen, vai leikimmekö sotaa, jottei luurangot kolisi kaapissa. Asevelvollisuusarmeijasta ei terroristeja ainakaan ole pysäyttämään.

* * *

Sateinen harmaus jatkuu ennallaan. Toimistokerrostalon punainen peltikatto ei kiillä pisaroista tänä aamuna, vaikka Radio Helsingin aamu manaileekin minulle miellyttävää syksyistä tunnelmaa. Puraisen pienoisen haavan huuleeni. Greippimehun kierre alkaa alusta.

Comments are closed.