Häiriötekijä

“Kansalaiset seuraavat kiinnostuneina, uskaltavatko kansan valitut kysyä Politskovskajan murhasta konkreettisesti Putinilta, joka tulee Suomeen parin viikon päästä. Vai jääkö kaikki taas ympäripyöreäksi hymistelyksi, kuten tapana taas on öljyrikkaan Venäjän kanssa seurustellessa?” kääntäjä ja Pen:in puheenjohtaja Jukka Mallinen kirjoittaa maanantaiaamun Helsingin Sanomissa.

Samaan aikaan, kun sananvapauden ja demokratian perusteita heilutetaan, keskustellaan sisäsuomessa nuorison häätämisestä kaduilta klassisella musiikilla. Kymmeniä vuosia jatkunut piina aikaansa kuluttavien nuorten aiheuttamista ongelmista on saanut kiinteistöjen haltijat toimimaan. Ehkä tulevien massakuluttajien ajaminen pois ainoasta ilmaisesta paikasta – kadulta – onkin vain lisävauhdin suitsemista turhan kuluttamisen oravanpyörään. Starbucksin kaltaisille hengailupaikoille voisi olla lisää tilausta, mutta onko silti eettisesti oikein pitää kotia ainoana ilmaisena paikkana tappaa matelevia sekunteja? Heikoimman lenkin voikin lakaista hiljaisuudessa maton alle muistamatta, kuka äänestää vaaleissa oikeudellaan tai ruokakaupassa jaloillaan 8 vuoden kuluttua.

Yhteiskuntarakennne vaatii omat ongelmansa eri tasoilla. Valitettavasti kaikille asioille ei riitä kiinnostuneita. Ja liian monesti tärkeimmistä vaietaan vaivautuneena. Ehkä eläkeikää lähentelevien politiikkojen intressit ovat muuttuneet hippihiusten värittämästä barrikadien ajasta. Kaikkea ei pitäisi silti niellä hyvien taloussuhteiden verukkeellakaan. Ehkä minunkin olisi aika sulkea suuni, ja keskittyä valtion orjalliseen palvelemiseen.