Unohtui sittenkin

Hyvää syntymäpäivää Mami! Tiedän, pääsi unohtumaan aamulla.

Melankolinen ja pulskan piereskelevä päivä on puskenut aivosolut väsymykseen. Tekemättömyydellänsäkään kruunatut tunnit valuivat tyhjyyteen – toistamiseen. Mielipahaa ei nostanut kiista ympäristökainalon sanavalinnoista. Sensuuriin on tottunut – sensuuria käsittelevää artikkelianikin kun kaunisteltiin.

Metafora väsyneestä japanilaisesta puski silmille. Viimesyksyisten, yhdentoistatunnin torstaiden jälkeen kotimatkalla korviin vellonut Portishead soi taustalla. Kauppalehden DigiVip-liitteen tummansynkeä kansikuva Meilahden sairaalasta ei voinut vähempää muistuttaa elektroniikkasykkeen synnyinsijoista.

* * *

Väsyneenä ikuiseen ruikuttamiseen ja raunioilla riehumiseen olin valmis luovuttamaan. Itseään rakastavan isänmaan ystävien argumentit asevelvollisuusarmeijasta saattoivat sittenkin olla perusteltuja.

Toisaalla kyti silti rovion alku. Mitkä olivatkaan perusteet? Missä oli kiihkoton ja asiantunteva keskustelu? Ehkä halusinkin pysyä riiviönä. En ehkä välitäkään kommenttieni lapsellisuudesta. Ja jos muut leikkivät lampaita, pitäähän maisemaan mahduttaa pörröturkkien kylkiä potkiva kauhukakara. Mistä määkinä muuten lähtisi?

* * *

Matkalla toimituksesta metroasemalle viritän iPodin korville. Oranssi muovimetro ei ole täynnä, mutta ilta alkaa hämärtyä. 11 tuntia – sivistävää koulutusta tai valtion palkatonta palvelusta. Kumman sinä antaisit lapsellesi lahjaksi?