Kaktus rekussa

Valtio on iskenyt viimeisen piikin lihaani. Visa-lasku kolahti postiluukusta iloisen Oulun reissun jälkeen. En harmittele sekuntiakaan löysistynyttä ranneliikettä, joka turmiolliseksikin kutsutulla tavalla on saanut kortin sujahtamaan entistä useammin kassaneidin kouraan. Sen sijaan pysähdyin miettimään sitä menetystä, mitä seitsemässä kuukaudessa olisin voinut tienata.

En myöskään voi sietää kesällä kuvioihin noussutta pelleilyä. Saati syksyllä ruotuun vängettyä suodattelua. Miksei eräät yksilöt voi yksinkertaisesti ymmärtää, että selkä kumarassa kävelystä tulee mitä ilmeisemmin kyttyräseläksi. Ja itselläni ainakin niska- ja hartiakipu lisääntyy liiallisen nuolemisen jälkeen. Toisaalta, ehkei ihmisiä pitäisi tuomita. Ehkä jostain löytyy niitäkin, joita Notre Damen kellonsoittaja vetää puoleensa. Ja miksei ne ziljoona kärpästäkin voi olla välillä oikeassa – uloste vaan maistuu hyvältä.

Kaikesta huolimatta vietin sentään pari tuntia Oulussa. Veronmaksajien – teidän muiden – rahoilla*. Enkä tehnyt mitään, siitä pidin erityisesti huolen. Perinteiseen Puolustusvoimatyyliin olin totalitäärisen tuottamaton. Ihan läpällä.

Ehkä sittenkin olisi syytä miettiä, jos vika olisikin järjestelmässä.

* Rahojenne törkeästä tuhlaamisesta huolimatta tunnen silti syyllisyyttä turhaan poltetusta kerosiinistä joka mädättömän maan taivaalla paloi tuhoten kuppasta luontoa. Paitsi, että kuppa lähtee antibiooteilla.

Comments are closed.