Hetki oli unta

Istun lähiöpubissa. Tunnelmasta nousee mieleen Joensuun Rantakylä. Työttymyyden ja väkivallan kiehtova kolminaisuus, menetettyjen elämien kohtaamiskuppila. Tiedän elokuvan ruokkineen tunnelmaa, mutta todellisuus on silti aistittavissa. Väsähtäneen kantaistukkaat kääntävät kylkeään. Hiljainen taustahäly vaihtuu musiikiksi. Muutama muuttaa maisemaa melun yltyessä. Karu elämä ei katoa kappaleiden värittämästä negatiivisuuden keskelle ryöpähtävästä toivosta. Ehkä se voisikin menestyä. Tai ehkä ei. Puuroutunut ulina ei ulotu riittävästi kuuleville korville. Yleisö on kertynyt lämmintä lientä soljuvan kaljahanan ympärille elämäksi, jota tyytymisen ja vaipumisen harmaa verho pukee viikatemiehen sirpin terävyydellä.

Kaksi tuntia pysähtyy ajatukseksi. Pauhu turruttaa korvat, savu sumentaa silmät. Ajatus yrittää paeta. Se ei halua pysähtyä seinien sisälle, jotka kertaalleen lähiöruusulaan on rakennettu. Se haluaa nähdä kaiken ulkoa, dokumentoida tunnelmana. Jäljeltää jälkipolville. Se pieni ajatus haluaa tuntea ja kokea, muistaa ne hetket, jotka elokuvan kyllästämässä Rantakylän kuppilassa yhtenä lauantaina istuttiin.

Istun aamukahvilla pihalla. Keltaiset lehdet satavat niskaan. Puhuri ei pyöritä bisnestä. Väriä vaihtanut puu tiputtaa lehtiä päälleni. Syksy on tullut. Nuuskamuikkusen on aika purkaa teltta ja kääriä makuupussi. On aika vaihtaa maisemaa.

Reilu vuosi sitten nousin peltisiiville. Kingston Wallin Shine on me -kappale soi korvissani viikkoja. Muuttunut elämäntilanne ja muuttunut ympäristö antoivat alun uudelle seikkailulle. Seikkailuille, joka monen mutkan, monen lentomatkan ja lukuisten bussissa istuttujen tuntien jälkeen kuljettivat kotiin. Syksyisten lehtien alle, miettimään uutta lähtöä. Ne kuljettivat kotiin miettimään elämän pieniä ihmeitä. Ja vaikka kappale katosi kesäksi, se ei unohtunut soittolistalta. Se nosti päänsä esiin hiljaa huojuvien lehtien tahdissa, kuin kertoakseen; nyt olisi aika työntää naama tuulen piiskattavaksi.

Muistan torstaisen talon. Se oli tyhjentynyt elämästä. Rotat eivät juoksennelleet seinillä. Yksikään hämähäkki ei ollut kutonut verkkoaan. Tyyni tunnelma ennusti myrskyä. Yksikään lintu ei liikahtanut. Hajotettu puhtaus ympäröi puuttuvaa elämää. Missä pesi pieni ääni? Hiljaisuus ja epätoivo lankesivat synkän talon ylle, joka ei kelvannut asujaimistoksi edes yhdelle torakalle.