Loma nyt. Vankeus tulevaisuudessa.

Aamu valkenee Kruunuvuorenselällä. Nouseva aurinko kimaltelee keimailevilla laineilla. Muistan eilisillan puhelun. Sen pitkään odotetun, miltei unohdetun. Aamuinen hetki tuntuu pysähtyneeltä. Metro kulkee länteen ja itään. Pysäkiltä toiselle. Ääni iPodissani laulaa You’ll find it… you’ll find it later. Jatkan matkaa.

Aikaisin aamulla, säteiden lakaistessa pitkin uinuvaa Aleksanterinkatua, kaupunki on tyhjä. Puistotyöntekijä virittää radioasemaa kuulokkeisiinsa. Rotta kaivaa kadonnutta korttiaan. Portti sotkuisen työpöydän taakse ei aukea. Lannistunut ilme. Epäonnistunut perjantaiaamu, mahdollisuutena ruskettava iltapäivä. Valintaan ei mene aikaa. Työterveyshoitajan kautta viikonloppuun.

Ei aamuherätystä. Ei aamiaista. Kahvilan ovi on kuitenkin raollaan. Iloinen tyttö toivottaa hyvää huomenta. Ostan riisipiirakan ja ison laten. En edes juo maitoa. Mutta sen pienen sanan merkitys, mitä ei pystynytkään sanomaan, jää epäselväksi. Olisiko edes auttanut?

Kappale on vaihtunut, mutta tarina jatkuu. You came and conquered the darkness Im holding … I believe what I see and also what I hear. Talonmies pesee jalkakäytävää. Seison suihkuavan veden edessä. En tiedä mitä teen. Ehkä vain myöhästyin. Ehkei tilaisuutta koskaan ollutkaan.