“It’s ladyland”

Viikko on vierinyt nimettömästi. Mitään sanomatonta maanantaita ja työtelästä tiistaita seurasi aurinkoinen keskiviikko Porvoossa. Hassuja kysymyksiä, outoja ihmisiä. Kamera lauloi suomenruotsalaista jenkkaa. Hiki puski mahan pömpölleen jättäneen pizzan jäljiltä. Pieni ryömintä pihalla, ikuistettu hyppy kusikkoon (pusikko + kuusi) ja päivä oli kelkassa. Kun Pienen Väsymyksen saattelemana kelkka töytäistiin mäkeen rantailtakävelyllä, päivä oli päästetty päätökseen. Enää kaksi päivää, ja kaksi viikkoa voi alkaa perjantaista ilotulitusta seuratessa. Parhaassa mahdollisessa seurassa, luonnollisesti.

Illalla Sex and the City -sarjan jäähyväisjaksossa näyttelijät ja sarjan tekijät muistelivat miellyttäviä vuosia, ja pohtivat miten sarja on vaikuttanut ihmisten avoimmuuteen puhua seksistä. Kuuluisat tähdet puhuivat, kuinka henkilöhahmoihin pystyi samaistumaan. Nurkan takana kyti kuitenkin pieni epäilys. Jokainen olisi tahtonut samaistua Carriehen, Samathaan, Mirandaan, tai Charlottaan. Mutta miten lopulta, samaistuiko kukaan? Lähinnä unelmissaan. Pinnan alla silti kyti kuin Karjalan metsäpaloissa. Mitään ei silti tapahtunut. Elämä jatkui samana. Kymmenvuotiaan kahvipöytäkeskusteluun löytyi uusia sanoja, mutta pankki ei räjähtänyt kuin mellakka Pietarin esikaupunkialueella. Miksi hypettää jäähyväisjaksossa? Tulisiko meille parempi mieli rainaan tuhlatusta ajasta? Ehkäpä. Mutta onko senkään merkitystä. Tutkimattomat ovat Allahin tiet.

Kaikesta huolimatta. Kiehtova sarja.