Juhlinut, mutta hyvin nukkunut: poikkeuksellinen olotila. Älyttömiä riitoja ja uusiksi menneitä aikatauluja. Paljon hauskan pitoa ja hengailua, tavattu söötti vauva. Onnistuneita digitaltiointeja, miellyttäviä muistoja. Monia tunteita jokena kuohuttaneeseen Joensuuhun mahtui paljon. Uusia tuttavuuksia tulvinnut tapahtuma oli poikkeuksellinen. Pitkästä aikaa tutkain pysyi poissa päältä. Olisi täysin absurdia analysoida, johtuiko hyperaktiivisuuden siirtyminen toisille osa-alueille yhdestä käsittämättömästä puhelusta, rakkaan ystäväni kotiin paluusta, toisen työpäivän piristämisestä, vai viikonlopun huvittavasta teini-dramatiikasta. Aurinko joka tapauksessa hymyili täysin, hiekkapölystä täyttyvin sieraimin.

* * *

En tiedä, olisiko syytä huolestua viimeaikaisesta lukutottumusteni muuttumisesta. Ernesto Guevaran päiväkirja on vaihtunut Joonatan lokinpoikasen kautta omiin muistelmiini. Naftaliinille lemahtavat pohdiskelut viikkojen ja vuosien takaa eivät ehkä erityisemmin piristä mieltä, mutta saavat kerta toisensa jälkeen miettimään kompassin osoittamaa kurssia. Purjeita ei ole toistaiseksi laskettu, vaikka kalaverkot olisikin nostettu pitkästä aikaa kuivumaan. Miten voi pieneen päähän mahtua tuhansia unelmia, satoja haaveita, mutta vain yksi konkretisoitunut asia. Elämä menee eteenpäin.

Maailman tarpoessa ankanaskelia työpäivästä arkipäivään, uhrasin ajatuksen menneelle viikolle Helsingissä. Teennäistä tekemistä pursuileva viikko ei lohduttanut riittävästi onnistuneella artistihaastattelulla. Paineet seuraavasta pääuutisesta kasvoivat unettomuuteen. Kuviteltuun sellaiseen. Siinä kaiken sivussa, maatessani inisevien hyttysten syöttinä homeisella patjalla, unohdin olennaisimman. En kyennyt enää muistamaan, miksi hiuksia pitäisi leikata. Naama punaisena karjuvan upseerin asenne pitkiin hiuksiin ei enää miellyttänyt. Hyökkäisikö Suuri Ja Mahtava Neuvostoliitto kimppuumme jos jatkaisin hiusteni kasvattamista? Sotkeutuisinko varusmiesten esterataan, jonne toimittajia ei edes päästetä apinoimaan?

Muistan erään maanpuolustusaivopesulassa visitoineen kerran valistaneen minua. Sotilailta odotetaan tiettyjä asioita. Joukon pitää olla yhtenäinen. Kalju. Valitan, ei istu ajatusmaailmaani. En yksinkertaisesti ymmärrä, miksi minut pitäisi tunkea samaan muottiin korsolaisen roska-autonkuskin tai punkaharjulaisen isänmaantoivon kanssa. Olen itseni, piste. Jos kenraalia ei miellytä, siirtäkööt sivariin. Evvk.

Heräsin hyvin nukkuneena. Ymmärsin vihdoin olennaisen. Varusmiespalvelus on maamme suurin vitsi. Soitin Olohuoneeseen. Peruin parturin.

* * *

Jossain kaukaisessa mielensopukassa ajatukset palasivat Aasiaan. Muistin Marjutin palaavan parin päivän sisällä. Pikaisesti laukannut vuosi oli lopussa.

Elämä on kuitenkin muuttunut. Pienet rattaat liikahtivat. Kierähtivät nurmikolla, värjäsivät hupparini. Takertuivat jääkaapinoveen runoksi. Muuttuivat iloisiksi illoiksi, hymyileviksi kasvoiksi. Aurinkoisiksi päiviksi, kauniiksi tulevaisuudeksi.

Lempeiden tuulten puhaltaessa iloista ilmaa ympärilleni, halusin kaivaa verta nenästäni. En ehkä etsiä vertailukohtaa, mutta saada jotain pientä kertomaan merkityksen sekavalle tilanteelle, jatkuvalle vuoristoradalle. Paneuduin päiväkirjaani. Sadat sivut ahdistusta eivät kertoneet vastausta, mutta muistuttivat entisistä ajatuksista:

Pakotan itseni tajuamaan. En jää tänne. Muistan aina uskoneeni eteenpäin katsomiseen. Muistan aina olleeni valmis pakkaamaan laukkuni, lähtemään kohti uusia seikkailuita. Mutta nyt, yksin hiljaisessa huoneessa, haluaisin jäädä. Haluaisin olla pelkuri, juosta hänen luokseen. Riskeerata elämäni, hänen takiaan. Sen kauniin hymyn, silmiini pitkään tuijottavan katseen, hänen itsensä takia. Mutta lähden.

En ole lähdössä, en ole tulossa. Junnaan paikallani elämästäni tietämättä. En tiedä mitä haluaisin. Jos saisin, en osaisi valita. Päivä toisensa jälkeen, tekstirivi tekstirivin perässä kertoo arjestani, muttei niistä lyhyistä ajatuksista, joita asialle uhraan. Heille kaikille, yhdelle erityisesti.

Vihdoin. Odotettu, lämpimänä puhaltavan tuulen saatteleva Tukholma. Södermalmin idylliset kadut, pienet putiikit. Vanhan kaupungin hiljalleen hymisevä sinfonia - korkokenkäisten biachujen tampatessa tahtia. Miellyttävän kahvilan makuhermoja hyväilevä salaatti. Grillailua rantakallioilla. Kesäisiä valokuvia, pulahtaminen lämpimään veteen. Södermalmin baarinäkökulma. Täydet kadut, iloisena raikuva puheensorina ympäröi elämän.

Kiistely Eurooppapolitiikasta kesän kuumuuden syleilyssä jäi lyhyeen. Virvoittava tuuli toi uuden ajatuksen. Ainoana mielessä oli silti muutakin kuin hän. Kerrankin ei työ, hyvin nukutun yön jälkeen parempi elämä. Tiistaina työt koittaisivat – sitä ennen vapaani vielä jatkuu. Pieni vaatimaton viikonloppu parhaiden ystävien seurassa.

Muutaman hikisen ja tyhjyyttä tuskastellun työpäivän päätteeksi koittaa vihdoin lähtö. Stchlm. Auringon, blondien, kesätapahtumien, siiderin sekä kauniilta kuulostavan kielen kaupunki virtaa läpi tajunnan jo ennen Arlandaan saapumista. Sähköpostiterveiset Målarstrandenilta välittävät Carlsbergin kultaiset kulaukset, joita kaiholla ei voi olla jäämättä kaipaamaan. Mieltä ei edes paina tiedostetun tukala seuraava viikko, jonka joudumme teryleenipöksyissä taas kertaalleen todistamaan. Kauneus valloittaa sydämen ja saa mutruisimmankin suun kääntymään maireaan hymyyn polttavan auringon paahtaessa ihoa.

Niin pieniä asioita, suuria tunteita. Kolme tuntia lentoon. Sitä ennen vielä yksi puhelu…