Archive for May, 2006

Ajatus kesän lämmöstä

Friday, May 26th, 2006

Kylmä tuuli puhalsi lävitseni. Odotin junaa työmatkalle. Tunsin syksyn tulleen. Pilvet olivat vieneet hienosti alkaneen kesän pois.

Mietin Kaukoidän lämpöä. Monsuunisateita, hiekkamyrskyn kuukautta. Sitä aikaa, kun saman näköisen kaverini kanssa kiersin kehitysmaita. Helppoa ja vaivatonta elämää auringon paahteisilla rinteillä.

Mieleeni palasi moottoripyörämatkat. Se värikäs hiekka, joka tiestä pöllysi, värjäten ihon punaiseksi. Kaikki ne iloiset ihmiset, jotka matkallamme tapasimme. Missä hekin ovat? Osa ehkä jäi matkalleen. Toiset palasivat. Vähin äänin pimennossa, ilman isompaa melua.

Mutta kuinka kävi paikallisten? Rantaloungejen työntekijöiden elämä jatkuu ennallaan, pienen paratiisin porteilla. Mutta omani muuttui. Air Indian vaivoin noussut lentokone ei pelkästään palauttanut meitä ensimmäiseen askeleeseen kohti arkista aherrusta. Se palautti meidät Tokioon. Kylmässä tuulessa värjötelleeseen kaupunkiin, jonka aiemmin niin iloisen taivaanrannan oli harmaa pilvimassa vuorannut.

Kiskojen päästä kuului kolina. Eteeni ei lipunut Nozomi tai Hikari. Aidon suomalainen, punavalkoinen Inter City oli saapunut.

Muuttunut mies

Tuesday, May 23rd, 2006

Jos joku meillä Brnossa ei lähde oluelle, syynä on se, että hän on menossa drinkille.

Taas kertaalleen olimme etuoikeutettuja. Karel Musorskin mahtava lohkaisu tuskin eilistä tilannetta kuvannee, vaikka pääsimmekin nauttimaan ministeriön drinkeistä. Liekö tarjoiluista ja saunatilaisuuden luonteesta johtunut, mutta kerrankin kannatin suuria veronkorotuksia.

Tänään kuitenkin pilvet ilmestyivät taivaalle. Sade piiskasi itseäni vuotta nuorempaa palveluspukua. Särmänä, puolustusvoimien pukeutumistyylille uskollisena en käyttänyt sateenvarjoa. Päätin kerrankin elää ympäristössä vallitsevien normien mukaisesti.

* * *

Lisäpöytäkirja

Eilen tajusin jääneeni väärälle vuosikymmenelle. Ei, Kapinakenraalilla ei ole vielä toinen jalka haudassa. Työkavereiden nimettyä minut Stadin Guevaraksi (poliittinen maailmankuvani ei tosin ehkä vastaa täysin tätä määritelmää), ymmärsin vihdoin sissisodan kuuluvan kultaiselle(?) 60-luvulle.

Pitäisi ehkä hieman päivittää ajatuksiani. Pohjalta kuuluu, totesi uponnut ankka.

Slow, slow friday

Friday, May 19th, 2006

…and Im tired.
Trying to close my eyes. Trying to fall a sleep for second. To relax, to take a breath. Emptiness is surrounding. There is nothing to do. Nothing to worry. Nothing to rush. Just a slight willingness to sleep. Only for a moment.

Suddenly - again - I capture a memory. The music is flowing through the air. The same music, I used to play in Koenji, night after night. But not again. This time I just miss. I miss the people I left behind.

And without further thinking, I open my eyes. There it is, on my table. Tokion Creativity Now. A brand new magazine from the scraced old town. From the smallest town of the Earth. From the town, I would like to be again.

Dedicated to our unability to reform

Thursday, May 18th, 2006

History repeats itself. First as tradegy, second as farce.
– Karl Marx

A surrounding phenomenon

Friday, May 12th, 2006

Silence. Sitting in the cafeteria. Akward silence. Riding on a bus. No one speaks. But we know each other.

Later in the evening. No space for sleeping anymore. But laugher and happiness. Together in the restaurant.

Just a casual day.