Jos palaisin

Mieleni halajaa takaisin. Image -lehden Tokio-Helsinki -katumuotikuvasalkun selailua seurasi välitön ahdistus. Miksi en voisi nousta Finnairin lennolle 72 Helsingistä Tokioon? Tavata rakkaita ystäviä, nähdä sydämen pysäyttäviä paikkoja. Hengailla kaduilla, joille luulin miltei rotunikin puolesta kuuluvani.

Miksi en voisi vain lähteä matkaan? Välittämättä työstä ja turvasta, mahdollisuudesta palata tähän väsyttävään vapaaehtoistyöhön?

Voisin vielä kertaalleen kokea myös auringonlaskun Sihanoukvillessä. Hyppiä niillä kranaatin runtelemilla teillä. Tällä kertaa myös auttaa orpoja, opettaa englantia. Ja kertaalleen pohtia, miksei niitä muutamaa miinaharavaa voitu huutokaupan sijasta lahjoittaa niitä oikeasti tarvitseville.

Tahtoisin lähteä. Ennen kuin on liian myöhäistä.

Illuusio särkyy. Pystypeniksinen tikku-ukko vilistää keltaisella taustalla. “Go before it’s too late.” Miten en tajunnut aiemmin? Mutta toisinaan, “Elämä on”.