Sunnuntain Helsingin Sanomat oli siteerannut toisen juttuni otsikon jälkiriviä Sanottua-palstallaan.
Puolustusvoimien Pelle Peloton keksi isyyslomalla parempaa tekemistä.
(Ruotuväki-lehden otsikko ohjuslavetin kehittämisestä)
Aamu valkeni kirkkaana. Kello oli vasta kuusi, mutta aurinko lämmitti poskia eikä kevätyön kylmyys enää painanut hartioita kasaan. Aamiainenkin oli poikkeuksellisen iloinen.
Lähtiessämme kohti toimitusta, hitaasti lännestä vellonnut sumu oli vallannut rannan. Usva puski läpi Saaren. Kasarmit verhoutuivat harmaaseen pilvimassaan. Hitaasti, mutta päättäväisesti. Samalla tavoin, kuin joka aamuinen herätys armeijan inhorealistiseen elämään. Taas yksi aamu tuhansista. Koskaan loppumattomista päivistä.
Pidennetyn viikonlopun jälkeen koitti kovasti odotettu pako todellisuudesta. Aurinkoinen sää armeijan harmaissa verhoaa jo miltei rutiininomaisesti arjen ankeuden. Tai mukavuuden. En tiedä toimiiko armeija arjen helpottajana vai toisinpäin. Ensimmäistä kertaa lähdin kuitenkin suu hymystä mutkalla toimitukseen.
* * *
Parhaimman aamun piristyksen kuitenkin heitti Karjalohjan seurakunnan kirkkoherra Heikki Linnavirta, jonka kirjoituksista Metro-lehti uutisoi.
Riivaus, kirous Hard Rock Hallelujah… siinä uuden uskonnon sanastoa saatanan huijaamille uuspakanoille, hän kirjoittaa. Linnavirran mukaan Saatana voitti jälleen kerran jumalattomien ihmisten Euroviisut 10-0.
Kirkkoherra Linnavirta ei ole vakuuttunut Lordin viattomuudesta.
– Jos paholaiselta kysytään, sanoo tämäkin olevansa valkeuden enkeli, Linnavirta sanoo Länsi-Uusimaa-lehdessä.
– Saatana voitti kirja- ja elokuvamarkkinoilla Da Vinci -koodin avulla ihmispolot 10-0, hän kirjoittaa osoitteessa karjalohjanseurakunta.fi.
Jos Jumalan (joka ei ymmärtääkseni oikeusvaltioissa institutionalisoidu ja jota ei henkilönä toistaiseksi ole määritelty) pilkasta voidaan tuomita, olisi mielenkiintoista tietää missä vaiheessa tämä soraäänitorvi tuomitaan kunniallisten kansalaisten pilkkaamisesta. Itseäni ainakin enemmän riivaa kansanperinteisiin vetoava kirkkoherra kuin muovisen maskin taakse verhoutunut artisti (jolla on ihan “perinteinenkin” naama olemassa, mitä nyt ainakin Seiskan paljastuksiin on uskominen).
Jäin myös miettimään tuota Linnavirran toiseksi viimeistä kommenttia. Jos hän tietää noinkin tarkasti, mitä paholainen sanoisi, hän lienee jutellut itse pääpirun kanssa henkilökohtaisesti. Vai olikohan se sittenkin joku muovimaskinen feikki…
Heikki Linnavirran kommentit on poimittu Metro-lehdestä, 29.5.2006
* * *
Positiivinen palaute jatkuu. Alkujaan hieman kyseenalaiseksi leimattua, sittemmin muunneltua Kemijärven juttua (Ruotuväki 10/2006) oli perjantaina siteerattu ainakin STT:llä, MTV3:n verkkouutisissa sekä Ylen uutisissa ja tekstitelevisiossa. Mission accomplished. 
Hajoita ja hallitse. Tuttu slogani, mutta myös kaverini elämänohje elämäänsä. Usein hajottaminen tuntuu olevan käsittämättömän helppoa. Kosket mihin vaan, paikat pamahtavat posliinin lailla kappaleiksi. Sotkeminenkin on helppoa. Oli sitten kyseessä ihmissuhteet tai sisustusjärjestelyt. Uuden aloittaminen taas on mukavaa, toisinaan kuitenkin käsittämättömän työlästä. Hallinta ei aina onnistu toivotulla tavalla. Toisinaan, ei ollenkaan.
Vaikka joskus oman elämän ohjenuorat tuntuvat karanneen käsistä itse kultakin, nautinto jatkuu. Se maaginen pieni sana, jonka turtumista jokainen työelämään siirtyvä tuntuu pelkäävän. Live fast - die young, sanottiin aikoinaan. Nykyisellä elämäntyylillä nykynuori James Deanin heittoon tuskin kangistuisi. Hyvä työ ja raha eivät ehkä ole polttaneet sielua, mutta sitä pientä hetkeä, josta jokainen haluaa nauttia, ei saisi päästää hyppysistä. Ei mistään hinnasta.
Finally. No more Tokyo anymore. Not that I wouldn’t like. But show must go on. This time - not so proudly - I’m besides the renewed address, introducing a new outlook. Let’s see how we get along. I have added some header pictures. Now there are eight randomly appearing photos, taken late 2005 and early 2006. Hopefully you, my beloved readers as well as I enjoy this updated pouring place.