Toistaiseksi kurkkusalaatissa

Neljä päivää kului, yllättyksellisen nopeasti. Ottaen ainakin huomioon, että joku varsin noheva (pahoittelen jo nyt sitkeästi tarttuneen inttislangin käyttöä) mulkku oli päättänyt työntää minut takaisin aliupseerikouluun. Onneksi edes muutamalla Saarella työskentelevällä älykkyysosamäärä on kikkelin pituuttani suurempi. He alkoivat välittömästi järjestää siirtoa lehteen, jonne päätoimittaja oli minut aikaa sitten jo hyväksynyt. Toisinaan kuitenkin luovan ajattelun sekä kaiken innovaation tappavassa laitoksessa ‘no can do’. Päädyin siis odottelemaan. Sekä mikä pahinta, elämään aliupseerikoulun päivärytmin sekä apukouluttajien pahalta haisevan hengityksen välittömässä vaikutuspiirissä.

Jos kaiken paskan keskellä positiivisesti jotain yrittää ajatella, sain ainakin syötyä terveellisesti. Eikä “koulun” liikuntaviikkokaan pahaan saumaan sattunut. Ja eipähän tosiaan tarvinnut sitä asetta vastaanottaa. Voin jatkaa anarkistina.

Keskiviikko 23.3.2006 18:45

Olemme väsyneitä. Pojat makaavat hiljaisuudessa. Rankan liikuntakoulutuspäivän jälkeen kukaan ei jaksa hyväksikäyttää vapaa-aikaansa. Olen vierailevana tähtenä aliupseerikoulussa. Taas kertaalleen, kuuntelemassa samaa vittuilua, samaa toivotonta touhua. Mutta tällä kertaa tyypit ihmettelevät aikoja sitten saamiani korpraalin natsoja.

Kävin sotilaskodissa hakemassa munkin ja karkkipatukan. Olin aiemmin päättänyt syöväni vain puolikkaita annoksia sekä välttäväni herkkujen houkutusta. Nyt väsyneenä kuitenkin kaaduin punkalleni. Liian väsyneenä avatakseni edes ostamaani Da Capo patukkaa. Onneksi pääsen jatkamaan toisiin tehtäviin tämän viikon jälkeen. Vaikka jossain kaukana ehkä hieman kaipaan inttiä. Mutta en suostu myöntämään. En.

Odottelu kuitenkin vielä jatkuu ainakin maanantaina. Yllättäen, pääjermua ei ole vielä tavoitettu.