Aurinkoinen päivä kääntyi iltaan. Kuu paistoi synkkenevältä taivaalta. Lomaa olisi jäljellä enää viikko. Edessä tiedostamaton tietopohjainen tulevaisuus seuraavalle seitsemälle kuukaudelle. Paljon tekstiä, vähän asiaa. Propagandaa ilman politiikkaa. Kurkkusalaatin kuvioita sekä napalmin käryä aamuruskassa. Ehkei sentään. Kaikkia ainakaan.

Helsinkiin tottuu. Pelkään unohtavani Tokion. Tunnen kylmän sään enää öisessä taksijonossa. Puhaltava merituuli tuntuu erilaiselta. Napakka pakkanen pistelee poskella. Kylmyys ei kuitenkaan kolota enää selkää. Ilmasto ei tuoksu tutun kostealle. Kuivuus on arkipäivää. Ihoni ei tykkää. Se kadottaa värinsä. Tahdon aurinkoon.

Kaksi muistikirjaa odottaa anelevina työpöydälläni. Lyijykynällä matkalla suherrettujen sivujen pitäisi siirtyä bittimaailmaan. Ihmisten ihasteltavaksi, ehkä myös vihasteltavaksi. Ehkä huomenna, ehkä tiistaina. Valokuvatkin pitäisi lajitella, rästilaskut maksaa.

Perjantaina, muutaman viinilasillisen jälkeen Teppo kertoi blogini sisältävän pelkkää bilettämistä, shoppailua ja politiikkaa. Hyvä arvio. Sunnuntaina käytin muutaman hetken miettiessäni, miten tätä jatkan. Minkä tekisin toisin? Vastaus löytyi läheltä. En voi muuttaa itseäni.

This entry was posted on Sunday, March 12th, 2006 at 7:47 pm and is filed under Helsinki. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.