Aika on lentänyt. Nyt on minun aika lentää. Nousta Finnairin peltisiiville ja palata pakkasen keskelle. Vaikka en tiedä odottaako kotona Helsingissä Tabula Rasa, on ainakin varmaa, että Tokio oli yksi mielenkiintoisimmista asioista elämässäni sitä edeltäneen puolitoistavuotisen lisäksi.

Ja jos viimeisiksi sanoiksi pitäisi jotain sanoa, saattaisin jäädä sanattomaksi. Mutta tulisinko uudelleen? Todellakin. Töihin? Tuskin, opiskelemaan ehkä kuitenkin. Lomailemaan ja hengailemaan takuuvarmasti. Ja jos joku on varmaa, Tokio on tatuoitu sydämeeni elämääni tiukemmin.

Current feeling: happy.
James, Brandt, Marko and his friend asked me for last drinks in Tokyo. Being alone few days in the small flat was more than enough to say yes. Anyways, at the moment I have not that much time till the plane departures. Couple of hours sleeping, then heading to the airport. Home, here I come.

I went to a small local post office here in Makuhari to send 14 kilos of clothes and books back to Finland. Although I haven’t started packing yet, I know there is going to be lots of over weight. Just have to hope for a kind check-in lady in the Finnair counter. Otherwise, well… I will be ripped off.

Walking back from the post office via food market, I was observing mothers picking their children from the kindergarten. The streets of Makuhari were empty, no loud noises from the trains. The cloudy sky looked extremely dull. No sunshine, no color. Just same grey everywhere. Still I felt belonging this place. In Koenji, maybe Makuhari - at least in Japan. I wanted to stay. There would be nothing for me back home. Of course friends and family, but for the last months my soul belonged here.

But I wont be like that Finnish lady, running out of the plane for the Turkish lover. I don’t have to force myself to the plane. My family is waiting for me. But what about Tokyo?

So the last day in Tokyo went, enjoying the spirit of the city with every breath I took. Especially with those, when two highschool girls were definitely sure that Im a famous actor. They thought they knew my “name” and just resisted the fact that Im just an ordinary boy, asking them for a coffee. Well, girls were too shy (and probably too young), but the Cheese Cake Factory in Daikanyama (how many times I have mentioned that place in the past posts?) was just perfect.

Althought this was the last day in Tokyo for a while, and the last day in the Tokyo Metropolitan area is about to begin, I strangely don’t feel bad. Maybe it’s about to start after spending cold, rainy and pooring days back in Funland, or then maybe never. However, Tokyo was still same that it was before leaving for the small adventure to Southeast Asia. By believing it would be the same still in the near future, I will be more than ready to return. At least for a while.

Turkkilaisella lentokentällä pelättiin perjantai-iltana pommia, mutta hämmingin takana olikin suomalaisnaisen lemmentuska.

Turkkilaisen Anatolia-uutistoimiston mukaan Antalyasta Istanbuliin matkalla olleen koneen henkilökunta oli alkanut epäillä likaista peliä, kun suomalainen opiskelija vaati päästä ulos koneesta moottorien käynnistyessä. Kiireen syyksi paljastui naisen turkkilainen poikaystävä, jonka luota tämä ei olisi hennonut poistua.

Anatolian mukaan lentokone pääsi matkaan puolitoista tuntia myöhässä – ilman suomalaisnaista, joka pääsi pois lentokentän putkasta vasta, kun kone oli laskeutunut turvallisesti määränpäähänsä. Seurana poliisiasemalla hänellä oli uutistoimiston mukaan turkkilainen poikaystävänsä.

Helsingin Sanomat, hs.fi 27.2.2006

Mihin maailma on oikein menossa? Puoli vuotta poissa kotoa, uusia sananvapautta rajoittavia lakeja pohditaan Eduskunnassa suomalaisnaisen friikkaillessa lentokoneessa. Turkissa. Niin, ja koskas lintuinfluenssa tuhoaakaan maailman? Tuskin koskaan. Sosialismisuomen rappeutuneet vero- ja tullikäytännöt pyyhkinevät paskat pois lintuja nopeammin ainakin kotoisilta tantereilta. Vai millä joku voi perustella Kallasvuon saamia 31 000 euron sakkoja veropetoksesta tuodessaan tuliaisia Sveitsistä perheelleen?

Ehkä jäänkin Japaniin. Tullin läpi en ainakaan kävele.

Lisäys 28.2.2006:
Koska uskon vapaaseen maailmaan, en voi hyväksyä valtioiden protektionististä käyttäytymistä, oli perusteluina sitten perinnemaiseman säilyttäminen tai köyhän käsityöläisen ruokkiminen. Tuotannon suojeleminen esimerkiksi Euroopan Unionin alueella saattaa toimia alueen sisällä, mutta tuhoaa täysin kolmannen maailman valtioiden mahdollisuuden omaehtoiseen vientiin. Toiseksi, jos ostan auton ulkomailta, en vain pysty ymmärtämään miksi valtion pitäisi vetää välistä jotain. Valtio ei ole autokauppias. Joskus tämä liialliseksi paisunut instituutiohelvetti taitaa unohtaa ettei sitä olisi olemassa ilman siellä asuvia ihmisiä. Prioriteettien kertaaminen ei olisi pahitteeksi. Mutta ainiin, Suomessa ei suvaita muutosta. Anteeksi vaan, unohdin kokonaan.