Takaisin pulpettiin

Paivitystiheydessa ongelmia. Internetyhteytemme korjaantunee seuraavan viikon aikana.

Viimeisenä vapaapäivänä ennen koulun alkamista suuntasimme Suomen suurlähetystöön suorittamaan isänmaallisia äänestysvelvotteita pieni reforminpilke silmäkulmassa. Kävelimme Hiroon elegantilta lähetystöalueelta Roppongi Hills’ille, kohteenamme hämärtyvä taivas, sekä Mori Towerin Tokyo city view. Pienenä sokerina pohjalla odotti myös samaisen tornin museossa kaksi varsin mielenkiintoista näyttelyä.

Vivienne Westwoodin elämäntyö oli varsin mielenkiintoinen johdatus punkin syntyyn. Muotinäytösten vaatekokoelmat muun muassa piraatti sekä noita teemoineen avasivat silmäni käsittämään niitä hassuja valokuvia, joissa pieninä tepastelimme ympäröivien aikuisten pukeutuessa viimeisimpiin villityksiin. Suosittelen lämmöllä kaikille, jotka hetkenkin naurahtavat kasarin kauhistuksille.

Bonuksena siirryimme tutkailemaan Hiroshi Sugimoton ’The End of Time’ valokuvia. Japanilaisen, New Yorkissa pitkään eläneen taiteilijan miltei surrealistiset arkitehtuuri -aiheiset valokuvat sekä muut mustavalkoiset mieliä seisahduttavat teokset olivat oiva jatke näköalatasanteelle siirtymiseen.

250 metriä öisen Tokion yläpuolella. Asiaa ei voi kommentoida. Kaupungin valot eivät koskaan lopu.

* * *

Perjantaiaamuna karu totuus herätti Japanin tunnille. Aloin vihdoin ymmärtämään, ettei lukuvuotta olisi enää kahta viikkoa enempää jäljellä. Päätimme käyttää loppupäivän kerrankin tehokkaasti. Hyppäsimme Yamanote linjalle, satunnaisgeneraattorin valitessa pysäkiksemme Nipporin.

Nipporin kaupunginosa osoittautui miltei morgan materiaaliksi, vaeltaessamme lukuisten hautausmaiden lävitse harmaan sään puskiessa taivaalta temppeleihin. Lukuisten lyhyiden temppelivisiittien välissä eksyimme pienemmälle hautausmaalle, joka osoittautuikin takapihaksi. Arvoitukseksi kuitenkin jäi, käristettiinkö siinä eräässä ’grillissä’ makkaraa vai polttohaudattavaa ruumista. Oli kummin päin vain, varmasti mielenkiintoinen asuinympäristö kasvattaa lapsia.

Päätimme karistaa temppelisuunnistuksen ikämiesluokan (Kyllä! Todistettu omin silmin.) tomut jaloistamme ja suunnata vähemmän morgan pitoisiin paikkoihin Nipporin ympäristössä. Harmaus jatkui betonilähiöissä. Randomilla törmäsimme piskuiseen puistoon lampineen ja siltoineen, kaiken sen harmauden keskellä. Mietin tulevaa huhti- toukokuuta. Jos voisin palata Tokioon, istuskelemaan tuohon puistoon 30 asteisen ilman helliessä ihoani, auringon punoittaessa niskaani. Hörppäämään kylmää olutta, katselemaan leikkiviä lapsia, vedessä pulikoivia kilpikonnia. Siihen satumaiseen kauneuteen ja rauhallisuuteen, kirsikan kukkien alle. Betonin keskelle.

Vielä ennen illan alkavia bileitä Womb -clubilla, päätimme piipahtaa kertaalleen Ebisussa. Kävelimme läpi Eurooppalaistyylisen kaupunginosan, aina Daikanyamaan asti, lukuisten vaateliikkeiden sekä houkuttelevien kahviloiden vilistäessä ohitsemme. Tästä yhdestä vaatefriikin mekasta mainittakoot yksittäisen käytettyjenvaatteidenliikkeen mahtava oivallus. Muutenkin erityisellä kuriositeetillä viimeistellyssä liikkeessä miljoonat miljoonakalat uiskentelivat kahdessa teräksisessä kylpyammeessa, virtaavan akvaarioveden solistessa kunnollisista, ’vanhan ajan hanoista’. Jos jotain positiivista kotiinviemistä täältä pitäisi ottaa, olisi repussani iso kasa valokuvia vinkeiksi kotoisille liikkeenharjoittalille taidokkaasta ja rohkeasta sisustussuunnittelusta.