Pieni ajatus

Ennen lumen muuttumista loskaksi, huomasin seisovani risteyksessä. Odottamassa kosteaa katua, toistaiseksi vielä kuivin kengin. Miettimässä lähtöä lämpimään, uusia tuulia sekä tulevan kuukauden kommelluksia. Ja vaikka taas tänne palaankin, lähden silti matkaan. Kohti kotia, jättäen taakseni Tokion, toisen kotini.

Mietin hetkeä neljä kuukautta sitten. Odotin lähtöä tänne, matkaa kohti jotain kaukaista ja salaperäistä. Matkaa, joka saattaisi tuoda uusia ideoita, kasoittain näkemyksiä. Suuria seikkailuja Nousevan Auringon Maassa. Maailman suurimmassa kaupungissa, joka sittenkin hiljenee yöksi.

Mietin, mitä saavutin neljässä kuukaudessa. Päässä humisevaa tyhjyyttä, lentoliput uudelle seikkailulle. Ehkä Marjut oli sittenkin oikeassa kirjoittaessaan “välillä sitä pitää vähän kokeilla omia rajojaan ja tää on mulle yks niistä hetkistä”. Ehkä minun rajani ei sittenkään ollut kielimuurilla ympäröidyssä Japanissa. Ehkä tarvitsen lisää uutta ja tuntematonta. Haluaisin mennä viidakkoon, kulkea kapinallisten tunneleita. Haluan nähdä uudestaan sen äärettömän köyhyyden ja kurjuuden. Katsoa omaa kyynisyyttäni. Vain kohta palatakseni kotiin, valmiiksi katettuun ruokapöytään perheeni luokse. Perheeni luokse, joka odottaa minua.