Ketään provosoimatta

Poustauksesta on poistettu Presidentti Halosta koskeva teksti, Karjala -lehdessä julkaistun vappupuheen osoittauduttua perättömäksi.

* * *

Tuntuu ehkä edellisen toistolta, mutta löysimme taas eilen uuden ravintolan. Erittäin mukavan sellaisen. Planet3rd tarjoili erittäin oivaa, Eurooppalaistyylistä kahvilaruokaa, hieman aiemmin mainitsemaani Ex’Realmia muistuttavassa ympäristössä. Ensimmäistä kertaa sitten syyskuun pääsin kokeilemaan myös erästä ihanaa nautintoa – sohvalla istumista.

Kävelymatkan päässä Koenjissa sijaitsevassa ravintolassa musiikki oli toissapäiväistä hieman laaja-alaisempaa, mutta silti riittävän tiukasti house-chill out jazz -linjalla säilyvää. Kehtaisinko vielä kerran sanoa: vastaavia hengailuravinteleita Helsinkiin myös, kiitos.