Kello tikittää

Nyt viimeisillä viikoilla löysimme sen jutun. Sen oman ‘Frendit’ -kahvilamme, täydellisine musiikkeineen, herkullisine ruokineen, viihtyisine atmosfäreineen – ja mikä parasta – sangriakannuineen. Pieni pala Euroopan elämää keskellä Tokiota, Koenjin sydämessä. Ja mikä täydellinen terassi. Miksen voisi olla täällä enää keväällä? Lintujen laulaessa, lumen sulaessa Mikkelistä. Minun kaupunkini. Minun Tokioni.

* * *

Keskiviikon koululla näyttäytymisen jälkeen lähdimme katsomaan Yokohaman ihmeitä. Chinatown osoittautui nihkeäksi, Kiinalaista miltei koskaan nähneeksi. Mutta vaikka punakenkäisen tytön patsaan kengät osoittautuivat pronssisiksi, oli muutaman tunnin visiitti suolaiselta tuoksuvaa Kaivaria – Helsinkiä yleensäkin – muistuttavassa rantakaupungissa erittain rentouttava.