Keisari sekä Kamakura

Täydellisesti isakayan sekä Trailer Park Boys -sarjan välille jumahtanut uudenvuodenpäivä sai lupaavaa jatkoa Lonely Planetin ilmoittaessa Tokion Imperial Palacen olevan auki 2. tammikuuta. Kyseinen keisarikuntareliikki oli vielä toiseen maailmansotaan asti maailman suurin palatsi. Nykyinen, vuonna 1968 valmistunut korvike on avoinna niin rahvaalle kuin rikkaillekin vain kahtena päivänä vuodessa.

Ensimmäisistä vesisateista – sitten viime marraskuun – huolimatta jonotus käsittämättömien turvatoimien läpi sujui varsin rivakasti. Pääsimme kiellettyjen porttien sisäpuolelle, lukuisten gestapo-silmien tuijottaessa jokaista liikettämme. Alkoi odotus. Rupesimme hiljalleen ymmärtämään, ettei rakkaan matkaoppaan tarkoittama “avoinna yleisölle” tarkoita suinkaan sisäänpääsyä sisätiloihin. Ei. Sen sijaan, juhlakansaa valui paikalle rutosti, odottamaan tapahtuman ydintä: keisarin fyysistä ilmentäytymistä. Ylhäistä kädenheilutusta kesti noin kolmekymmentä sekuntia. Seuraavan puoliminuuttisen arvon keisari käytti tuuttaamalla inisevää ääntänsä lukuisista kaiuttimista, vain viimeistelläkseen tuskaisen pitkältä tuntuneen puolitoistaminuuttisen tasaisella kädenheilutuksella. Soveliaisuuden nimissä lienee turhaa kertoa julki mielipidettäni Lonely Planet -nimisestä julkaisusta tahi tänään yhä elävistä, muinaisaikojen palvotuista ihmisistä.

Tiistain tehtäväksi otimme lyöttäytyä matkaopas Marjutin seuraan, suuntana tällä kertaa Kamakura. Täydellinen sää helli vuodenvaihteen liikkeelle saamaa valtaisaa temppeliin vaeltajain massaa, lukuisten kaupusteloiden myydessä muuan muassa erittäin epäilyttävän näköisiä “kuorrutettuja banaaneita”. Puolisen tuntia auringossa jonoteltuamme pääsimme alueen suurimpaan temppeliin. Länsimaisista kollegoistaan poiketen paikallinen Jumala perii maksun rukoukseen ryhtyjiltä. Siispä heitimme kolikot alttarille, läpsäytimme käsiämme sekä kumarsimme, vilkuillessamme samanaikaisesti huvittuneina saman rituaalin kuukausittain toistavia kanssaeläjiämme.

Matkaa jatkaessamme emme voineet vastustaa kojujen houkuttelevia tuoksuja. Päätin kokeilla kokonaisena friteerattua perunaa. Hmmm. Suosittelen. Ainakin Aasiassa asusteleville, perunan puutostilasta kärsiville ;)

Päätöksenä Kamakuran matkalle tutustuimme tiettävästi maailman toiseksi suurimpaan istuvaan Buddhaan. Kyseinen, varsin mahtipontisen kokoinen kaveri joutuu nykyisin viettämään päivänsä taivasalla, taannoisen tsunamin vietyä raukalta temppelin päältään. Päälle 80 tonnia painava pronssinen kaveri ei kuitenkaan pienehköä luonnonilmiötä suurremmin pelästynyt. Nykyisin myös patsaan sisätilat ovat avoinna yleisölle, pääsymaksua vastaan, luonnollisesti. Ja uteliaille tiedoksi: kyllä, jos pronssista patsasta hakkaa nyrkillä sisältä, kuminan kuulee ulos.