Kultturelli ärtyminen

Päätimme viettää rauhaisaa perjantai-iltaa ennen lauantaisia pikkujoulubileitämme. Suuntasimme Alin, Reinerin, Kristinan ja Francescan kanssa Uenoon, Tokion kansallismuseoon (kyllä, Tokion, ei Japanin).

Valitettavasti varsin vaatimaton määrä kaupunkilaisia oli päättänyt valita samaisen päivän tulla katsomaan 1700-1800 lukujen vaihteessa elänyttä Hokusai’ta. Liput ostettuamme jonotimme 40 minuuttia sisäänpääsyä. Tässä vaiheessa tunnelma oli hilpeä kuin Disneylandin päättymättömissä tuubeissa. Pahimman patin otsaani kuitenkin aiheutti sisällä vallitseva kaaos. Käsittämätön ihmismäärä tuhrustamassa pienehköjä grafiikoita, törkeästi käyttäytyvistä ja tönivistä vanhuksista puhumattakaan. Kahden kuukauden ajan ajattelin eläväni ystävällisessä maassa. Vinosilmäiset ikäloput kehäraakit todistivat teoriani vääräksi. Samaa paskaan kuin Suomessa.

Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta kultturelli exkursio oli nautinnollinen. Hokusai, eräs maan kuuluisimmista taitelijoista oli seitsemänkymmenen vuotisen uransa aikana varsin tuottelias. Sen verran tuottelias, jotta valikoiduilla töillä saatiin täytettyä iso museo. Näyttelyn seuraavan kerran saapuessa Eurooppaan suosittelen lämpimästi kaikille. Kyseessä ei ole välttämättä niinkään perinteistä Japanilaista taidetta, mutta muuten kyllä Länsimaiseen makuun varsin sopivasti loksahtavaa katseltavaa.

Näyttelyn jälkeen suuntasimme päivälliselle Harajukuun, poimien matkalta muutaman Kristinan ystävän. Trendibaarin näköinen, erittäin miellyttävä paikka tarjoili hienoisen pettymyksen tuottanutta riisipuuroa. Puuron päälle sai valita mieleisensä muutamista päällyste vaihtoehdoista. Henkilökohtaisesti tyydyin korservatiivisimpaan vaihtoehtoon: kuivattuun lihaan piparjuuren sekä puolikkaan nakin koristaessa vellimäistä asetelmaa. Boonuksena saimme annoksiimme tökätyt Kiinalaiset munkit. Ei siis mitään uppopaistettuaja pieniä ukkeleita, vaan perinteistä Suomalaista vappureikämunkkia maultaan muistuttavat puolikuut. Riisipuuroa? Taidamme jouluksi tehdä ihan itse.