Kommenttia

Helsingin Sanomat, verkkoliite 10.12.2005

Lumilautailun kaupunkivalloitus alkoi vuosituhannen vaihteessa Senaatintorilta, jolta talvikansa kuitenkin häädettiin torin arvokkuuteen vedoten.

Taas sama vuotuinen puheenaihe, josta järkipitoinen opetus ei näy koskaan pureutuvan valtaeliitin pölyn syövyttämiin aivoihin. Senaatintori on kautta-aikain ollut paikka ihmisten kokoontumille, paikka kulttuurille, paikka valtiolle näyttää mahtiaan. Mutta olisiko pylväältään katseleva Aleksanteri Toinen nihkeillyt juhlassa, keskeyttänyt viinin virtauksen, kieltänyt kaviaariin kajoamisen? Eikö juuri tuolloin ylhäisö tukenut taidetta, edistänyt kulttuuria?

Eikö julkinen tila ole paikka, jossa tämän hetkinen kulttuurimme ilmentyy? Vai onko kaikki urheiluun viittava niin rappiollista, että kaupungin pitää sensuroida kulttuurin normaalia ilmenemistä kuin pahimmassa Neuvostoliitossa konsanaan?

Nykyisessä tilanteessa, jossa valtio sekä sen yli-ikääntyvä valtaväestö pyristelee muutosta vastaan, Senaatintori tulee olemaan ainoastaan unohtuva historiallinen reliikki. Takuu varmasti se tulleekin mätänemään Stalinin ruumistakin nopeammin joka keväisen kivipölyn hioessa menneen maailman hekuman unholaan.