Päivitys elämästäni parilta päivältä

* * *

Toteutin uhkauksen. Ja ehkä osan unelmaa. Nousin junaan, tyhjänä päivänä, ilman tavoitetta ja taistoa. Ei liene yllätys myöskään Makuhariin eksyminen. Ulkona kaupungista, muttei elämästä.

Ymmärsin taas hetken olevani Tokiossa. Siinä kaupungissa, josta monilla on se miljoonien pikkuvalojen välkkyinen mielikuva. Tajusin tuijottavani japanilaisia kasvoja. Värjättyjä hiuksia. Ei anarkiaa, mutta todellisia stereotypioita.

* * *

Aaton aatto. Lähiömme pikkubaarin juhlat. Miehillä fundoshi (kankaanriepaleesta taiteltu sukupuolielimen peittävä vaatekappale), naisilla vapaavalintaisesti asu nunnan ja sairaanhoitajan väliltä.

Jouluaattona suuntasin Juhan kanssa Kinokuniyaan, ulkomaisia ruokatarpeita välittävään kauppaan, hankkimaan tarpeita jouluillallistamme varten. Suomalaiset perinneruoat eivät valitettavasti onnistuneet valmiskarjalanpiirakoita sekä savukalaa lukuun ottamatta uunin puutteen takia. Muilta osin jouluaattomme oli varsin lämminhenkinen ja tunnelmallinen pikkuhetki oman vaihtariperheen kesken.

Aattoillan vaihtoehtosuunnitelmana suuntasimme clubille. Lá Fabrique tyyditti janoisten tanssinälkää kuvankauniin nais-dj:n heiluttaessa tanssikansaa house/elektroon miksatun rokin tahdissa.

* * *

Tapsan tanhujen sijaan käänsimme maanantaiset askeleemme Harajukun piskuisille kujille. XBox lounge viihdytti ohjaimen ääressä viihtyviä poikia pitkään, itseni ja Franin nautiskellessa halvoista, mutta makuhermoja hyväilevistä iltapäivä coctaileista.

Aamulla hankittu neljän päivän laskettelu matka alkaa kuitenkin kutitella taskunpohjaa nukkumattimaiseen, perinteiseen malliin. Luonnollisestikin, päivityksiä ei ole siis luvassa hienoiseen aikaan. Kihelmöiviä uuden vuoden odotuksia rakkaille lukijoilleni.

Suuntasimme keskiviikko iltapäivänä erittäin mielenkiintoiseen Jack Mc Leanin näyttelyyn. Lehdestä bongaamani tilaisuus osoittautui varsin underground meiningiksi. Tuntemattomia taitelijoita kannustavan yhdistyksen varsin kyseenalainen johtohahmo esitteli valtaisan koiransa kanssa meille Mc Leanin Kafkan aiheita sivuavia kuvituksia - malleinaan kuka muukaan, kuin kyseinen kaljupäinen sensuelli herrasmies julkkisystävineen.

Ann’in lähdettyä jouluksi Singaporeen, päätimme viettää ylimääräisen jouluaaton. Suuntasimme pienellä porukalla syömään jouluillallista - varsin Japanilaista sellaista tosin. Ilta jatkuin varsin mukavasti, ja pääsimme jopa kouluun seuraavana aamuna. Mitä nyt 20 minuuttia myöhässä. Mukavana aamuyllärinä huomasimme veden jäätyneen Alin vessanpöntössä. Näin täällä, näillä eristeillä.

Hyvää ja rauhallista Joulun aikaa kaikille lukijoilleni!

Mikä voisikaan olla parempaa jatketta viihdyttävälle Japanin tunnille, kuin hyvien kavereiden kanssa shoppailu aurinkoisena päivänä?

Jouluruokia erään suuren tavaratalon ruokaosastolla suunnitellessamme, silmiini osui poikkeus: Eurooppalaista juustoa, keskellä pientä ja piskuista tuontiruokaosastoa. Voi tätä ilon päivää. Kukkaron roima keveneminen ei tuntunut missään, kun sain käsiini kaksi pientä palaa kunnollista juustoa. Vai mitä mieltä olisitte, jos söisitte kolme kuukautta Valion Aamupalajuustoa? Sitä ainoaa moskaa, jota Japanilaisista ruokakaupoista löytyy.

Pienenä tähtenä iltataivaallemme tupsahti nyt parin päivän sisälle sattunut toinen jouluvalokatselmus. Varsin mukavaa ajanvietettä. Mitä nyt ulkona hieman lämpötila on laskenut tuoden mukanaan toisen ihmeen, jäälautan vesialtaassa.

Kiskon pääkallokuvioisen pipon päähäni politiikan luennolla. Näpäytän iPodin soimaan. Satunnaisgeneraattori valitsee Kapasiteettiyksikön Tää on mun stadi -biisin. Vaivun ajatuksiini. Tasainen paasaus taustalla hämärtyy.

Sanojen virratessa korviini, mietin sporien kolinaa. Kuinka pienistä asioista oman kaupungin mielikuvat voivatkaan koostua. Kaipaan aikaisen syysaamun pienen tuulenvireen mukanaan kantamia leipomoiden sekä kahvinpaahtamon tuoksuja.

Muistan, kuinka kirosin niitä lukuisia pysäköintisakkoja. Mutta muistan myös viime kesäisen piknikin Stockan Herkun juusto-osaston kautta Suomenlinnan kallioille, auringosta kimaltelevan meren äärelle.

Kappele vaihtuu. Zen Cafe pukee kaiken sanoiksi. Olet todella kaunis. Useimmiten kyllä oletkin, vaikka Merihaka olisi voinut toisinkin muodostua. Kaipaan vaihteeksi yhtenäistä asemakaavaa. Katuja, jotka kulkevat edes joskus suoraan. Identtisiä pieniä taloja. Ei. Arkkitehtuurin teurastajia en kyllä kaipaa. Kerrankin näin päin. Niin. Ja voisihan sitä joukkoliikennettäkin kehittää.

Ronan Keating ja From the heart im givin’ you everything. Ehkä ainakin vielä muutamat pysäköintimaksut sakkoineen. Ja miksei myös vähän rakkauttakin. Viimeistään helmikuussa.

Istuin taas kertaalleen tyhjähkössä junassa, matkalla koulusta kotiin, Tokion kylpiessä ihastuttavassa auringonvalossa. Mietin vaihdosta jo kotiutuneita ystäviäni, sekä lähestyvää joulua. Jälkimmäistäkään ei voi uskoa todeksi… Tunnelma on kuin Disneyn animaatioelokuvassa, keskellä alkusyksyn asvalttiviidakkoa.

Vilkuilin tuhansia pieniä taloja junan lävistäessä kaupunkia. Ihmiset olivat töissä, kellään ei ollut kiire minnekään matelevasta paikallisjunasta. Päätin vielä joku päivä ottavani tyhjän junan, ajavani päätepysäkille. Vain todetakseni istuneeni kaksi tuntia lämmitetyllä istuimella. Ja vain katsellakseni taas tuhansia ohi kiitäviä pieniä taloja.

* * *

Perjantai-iltana olimme kutsutut koulumme joulujuhlaan. Edellisestä, varsin tylsistyttävästä ja vähäantisesta orientaatiojuhlasta johtuen suuntasimme Yotsuyaan hieman skeptisessä tunnelmassa. Joulun kunniaksi tiedekunta oli kuitenkin onnistunut räjäyttämään pankin. Ruoka oli loistavaa. Ja tällä kertaa kyytipoikana ei tarvinnut litkiä pelkkää limonadia. Olutta sekä viiniä riitti varsin mukavasti. Jopa niin mukavasti, että juhlan loppuessa saimme täyden pullon mukaamme. Rottiako? Ei. Pikemminkin käytännöllisiä.

Poistuvan flunssan, mutta etenkin elämääkin sitkeämmin istuvan kurkkukivun takia päätin jäädä lauantaiksi kotiin. Tehokas siivous-, tiskaus- sekä pyykkäysiltapäivä sai mukavan jatkon lähtiessäni Ann’in kanssa katsomaan Korakuenin jouluvaloja. Kauppakeskuksen, virkistäytymislaitoksen sekä huvipuiston lomassa Starbucksin valkosuklaakahvia nautiskellessa olotila oli varsin jouluinen. Onnistuin myös päivän pelotteluoperaatiossa varsin tyydyttävästi houkuteltua korkeanpaikankammoisen ystäväni keskiöttömään maailmanpyörään.

Juuri tällä hetkellä jouluista tunnelmaa nostattaa kuumana hyöryävä tee, jota nautin - ah niin ihanien - Julia makeisten kera, kuunnelle Portisheadin Dummy -levyä. Huomenna taas uudet kujeet, toivottavasti ilman kiukuttelevaa kurkkua.