Hieman harhaan johtava otsikko viittaa sateen tärväämään lauantaiseen picnic-päivään. Erinäisistä ennustuksista huolimatta aamu tosiaan alkoi harmaana sekä vettä tulpattomasti syöksevänä pilvimassana. Saksalaisten haisuleiden lisäksi kuvioon astui suunnitelma bee. Lähdimme junamatkalle puolisen tunnin päähän, akvaarioon. Tässä välissä lienee luonnollista kertoa äskettäin mainitsemistani saksalaisista kavereista. Berliiniläinen Max, kaikin puolin mukava tyyppi vaikka selvinpäin nihkeilevä, sekä Hannoverilainen Nino, ärsyttävä kusipääpenikka, haisevat todella - siis TODELLA pahalle. Herrasmiehestä lähtävä hienoinen vanhan viinan tuoksu ei luonnollisestikaan ketään haittaa, mutta kyseiset äpärät eivät viinan löyhkää ole nähneetkään. Sen sijaan, että nämä vähemmän herranmiesmäiset kaverimme pesisivät vaatteensa, he jättävät käymättä suihkussa, mikä on siis erittäin nihkeää. Ainakin muiden kannalta.

Muutaman löyhkän aiheuttaman huimauskohtauksen jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa. Matkaviihteenä saimme kuulla lohduttavaa tietoa asuinalueestamme. Yakusan (Japanin mafian) yksi kuuluisimmista osastoista pitää päämajaansa eteläisessä Koenjissa. Lukuisten enemmän ja vähemmän laillisten peliluolien lisäksi porukka hoitaa koronkiskontaa, huume- ja asekauppaa sekä Tokion prostituutiota. Uutisten aiheuttama sekaannus selviinnytti myös pari aiemmin hieman askarruttanutta kysymystä. Minkä takia tiettyjen katujen kulmilla seisoo gorillalaumoja? Minkä takia keskiverto automassasta pilkottelee ajoittain mustalasisia härskejä biilejä? Noh … ehkä rumat miehet ja kauniit autot menettelevät, mutta miten on pikkurillittömien miesten laita? Oli miten oli, akvaariossa oli varsin mukaavaa. Mini picnic tuli samaan yhteyteen kiskaistua, kuten galleriasta voitte todeta.

Kaikesta mättämisestä huolimatta myöhemmin illalla nälkä iski kulkutaudin lailla halpamatkaajan uran päättäneisiin, nyt vain matkaajiin. Pienenä vaihteluna riisi-riisi-riisi-nuudeli-riisi-riisi -ruokavaliolle päätimme perehtyä kulttuurittomaan amerikkalaiseen pizzaan. Large -koon valkosipulimakkarapannupizzan kanssa lähdimme kompassittomana vaeltamaan tähdistä luettuun suuntaan, kohteena läheinen puisto. Kymmenen minuutin epätoivoisen eksymisen jälkeen löysimmekin yhden. Hyvä tuuri oli edelleen kanssamme. Kyseessä oli yllätys yllätys, juuri oikea puisto. Sumuverho alkoi laskeutua kaupungin ylle. Hajanaiset valot valaisivat sumussa vellovan puiston aavemaisesti. Muutamat nuoretparit sekä porukka skeittareita nautti kanssamme tunnelmasta, me myös pizzasta. Tämä kilpikonnien kansoittama lähipuisto osoittautui hieman luulemaamme suuremmaksi. Jalkapallokentän sekä mukavan hengailualueen yhteyteen on saatu yhdistettyä myös lasten leikkipuisto. Kiipeilytelineet ovat tosin hieman toista kaliiperia. Kotikutoiset parkourharrastajat saavat paikasta varmasti paljon hupia, mutta pienten lasten temmellykseen yli viiteen metriin kohoavat epäilyttävät laitokset ovat muumimammasuomeen tottuneelle lievästi sanottuna hurjia…

Puistosta poistuessamme Martin ilmoitti olevansa Koenjissa ja lähtevänsä meidän kanssa kaljalle. Se sitten siitä rauhallisesti koti-illasta. Perinteikkäässä Hambei isakayassa nautimme lasista sekä puukulhosata tarjoiltavaa nihonzu’ta, riisiviiniä, sakea junttilaisittain. Pienten rummutusten innostamina päätimme jatkaa vielä seuraaville Master Takayaman huomaan. Perille emme koskaan kuitenkaan päässeet, sillä matkalle osui baari, jossa karaokea laulava paikallinen “herrasmies” kutsui meidät lasinläpi huitoen sisään. Näin ystävällisestä kutsustahan on täysin brutaalia kieltäytyä, eikä vaihtoehtoja edelleenkään jäänyt. Tämä vastikään avattu pieni baarin pahanen on kahden nuoren naisen ylläpitämä karaoke paikka. Sinänsä poikkeuksellista, sillä paikalliset tuuppaavat laulamaan karaokea pienissä vuokrattavissa huoneissa, ei epäselvästi artikuloivalla rentunruusu-tyylillä baarin pöydällä. Paikka sekä muut asiakkaat olivat kaikin puolin mukavia sekä meno hyvää. Hieman hupia tottumattomille aiheutti awamoria, Hokkaidon saaren alkoholituotetta nautiskelevat emännät. Baarin pyörittäjän hommia voi kieltämättä monella tapaa hoitaa, mutta karaokeen ja dokaamiseen osallistuminen on kyllä ehdottomasti yksi niistä parhaista.

Sunnuntai päivän kruunasi täydellinen sää, sekä tietenkin henkikohtaisesti Tokioon toimitettu salmiakkilähetys. Tapasimme tulomatkaltani teillekin, rakkaat lukijat, tutuksi tulleen lentokapteenin Juhan. Mikä olisikaan ollut parempi tapa viettää lentäjän vapaapäivää Tokiossa kuin käydä bisushofeneilla, kivuta 220 metriin Government building’iin kokemaan surrealistista jenkkielokuvapilvenpiirtäjä -tunnelmaa mustan miehen soittaessa jazzia, sekä luonnollisesti esitellä Yakusa-Koenjin mahtavin ruokailuelämys, hiljalleen legendaksi muodostuva Hambei? No, varmasti myös moni muu vaihtoehto

Kaikki kiva loppuu aikanaan. Huomenna taas kouluun, loma tosin lähestyy kovaa kyytiä. Kaverini täällä ovat pyytäneet minua kirjoittamaan tälle blogille jatkossa Englanniksi. Omasta mielestäni pakkoruotsi olisi parempi vaihtoehto. Harmi vain, ettei japanilaiset, kanadalaiset tai italialaiset puhu ruotsia. Saatan kuitekin kokeilla kielen vetreyttä myös tuolla kolmannella kotimaisella, ainakin parin poustauksen ajan. Antaa ajan näyttää. Anyway, vessakuva alkavalle viikolle on kuitenkin jo valmiina odottamassa…

Seesteinen viikonloppu on alkanut. Väsynyt viikko on jäämässä taakse, toivottavasti tämän tuskaisen väsymyksen kanssa. Vaikka lepääminen onkin seuraavien päivien johtava suunnitelma, ei pienessä tatamimattohuoneessa koko elämäänsä voi mädättää. Ainakaan sen jälkeen, kun on kuullut kauhutarinoita ihmisiä - tai ainakin ihmisen nahkaa - syövistä tatamitoukista. Kyseiset eläimet asuvat kaislasta tai vastaavasta höttömateriaalista kyhätyissä tatamimatoissa. Nuo pienet nilviäiset aktivoituvat kosteassa ja pimeässä, vääntäytyvät ylös matoista ja suuntaavat aterioimaan. Toisinsanoen yöllä futonpatjalla hikoilevat turistit ovat täydellistä ravintoa näille pienille, mutta sitäkin sisukkaammille hyöntesille.

Epämääräisten siivousyritysten jälkeen kohtalainen nälkäkin olikin jo täysin tiedostettu. Tuttu ja turvallinen Shirokaya isakaya tarjoili tällä kertaa lohkoperunoita, lammasta, tulisia nuudeleita, ceasar salaattia, sekä … päivän häpäen aihetta, valasta. Henkilökohtaisen tietolähteeni mukaan valasta pyydystävät enää Norja ja Japani, mahdollisesti Islanti. Harvinaisuudesta kun on kyse, pitihän sitä kokeilla, viiden euron hintakaan ei päätä huimannut. Pinnalta nopeasti ruskistetun, muuten raa-an, maailman suurimman nisäkkään syömisen jälkeen alkoi armoton morkkis. Kuinkakohan monta kaveria tuollakin tyypillä oli Tyyneenmeren asuimistoilla, ja kuinka monet sukulaiset häntä jäivät kaipaamaan raukan saatuaan nahkaansa kiljuvien kinkeroiden harppuunan nuolen… Itse liha oli todella tummaa, hyvää ja maukasta, hieman raa-an hevosen kaltaista. Nostaessamme maljaa raukan muistolle, lupasin itselleni tämän jäävään viimeiseksi valaaksi, johon hampaillani kajoan.

Rauhallista perjantai iltaa ei voi täysin rauhallisesti kuitenkaan lopettaa. Suuntasimme paikalliseen videovuokraamoon, jossa pääsin ensikertaa kirjoittamaan nimeni katakanalla. Hankalaa. Paikallisisten kanssa alkaa hiljalleen tottua asioimaan jouhevammin, ja Teppo-Merilokkipätkän vuokraaminen onnistuikin poikkeuksellisen helposti. Ikävä yllätys kuitenkin odotti palattuamme kämpälle. VHS nauhuri Alin asunnosta sentään löytyi, toiminta olikin sitten toinen juttu. Oikeaa kanavaa ei löytynyt, kaukosäädin oli kadonnut, ja mikä parasta, nauha juuttui kahdesti sisään. Elämä vaan joskus potkii vastaan. Toisaalta, ehkä kohtaloksi oli tarkoitettu Steven Seagalin vaihtaminen läppärin näytöltä pyörivään “Super Size Me” rainaan. Sopivaa viihdettä valas vatsassa -oloon.

Seuraavaksi alkaa tulevan lomaviikon suunnittelu, jolloin ainakin osa porukasta suunnannee pohjoiseen. Tänään kuitekin löysimme oman paratiisimme. Kymmenisen tunnin laivamatkan päässä Tokiosta siintää seitsemän trooppista tulivuorisaarta. Halpaa, lämmintä, ei tekemistä. Mitä nyt vuorilla haikkailu, rannalla löhöäminen, auringon palvominen, syöminen… Täydellistä. Sori kaverit. Perinteisen Japanin näkeminen jäänee seuraavaan kertaan.

Maa järisee taas. Kiemuraiset kotitehtävät keskeytyivät heilumiseen ja hytkymiseen. Ilmeisesti viime sunnuntaisen jyrinän jälkiliukkaat olivat lipsahtaneet päälle. Parinkymmenen sekunnin seinien heilumisen jälkeen ulkoa alkoi kuulua lukuisia päällekkäisiä hälytysajoneuvojen sireenien ääniä. Kaikista yllättävintä oli ehkä kuitenkin saman aikaisesti maanjäristyksen kanssa alkanut televisio lähetys. Rauhallinen mies selitteli niitä näitä, ja lähinnä ainoa minkä ymmärsimme oli, ettei tsunamia olisi tulossa. Alustavien tietojen mukaan paikallisella 1-7 asteikolla ihmisen kokema järistys olisi ollut 4, virallisemmin richtereinä 6,2. Hyvät hytinät siis. Tuloillaan oleva taifuuni kuitenkin näyttäisi suuntaavan rannikon suuntaisesti, eikä siis sisämaahan. Hyvä sinänsä, yhdelle viikolle luonnon tarjoamia elämyksiä on ollut ihan riittämiin.

Huomenissa olisi taas yhdentoista tunnin tuskientaival edessä. Viikonloppu kuitenkin koittaa piakkoin, rauhallisissa merkeissä yllättäen. Lauantain aurinkoon tarkoitus oli mennä picnicoimaan jalkapalloilun merkeissä, tosin Japan Motor Show on houkutellut varsin vakuuttavilla mainoksilla lähtemään visitoimaan tuossa 70 minuutin junamatkan päässä. Sää ehtii vielä kuitenkin monesti muuttua tuon Kirogi -nimisen paholaisen takia.

Niukkaan viime viikonlopun kuvaukseen pitänee vielä lisätä eräs onneton ihmiskohtalo. Kaikki - kuten moni muukin hieno tarina - sai alkunsa, kun yhdysvaltalais-korealainen kaverimme David oli kanssamme ulkoilemassa lauantaina. Sunnuntai aamuksi herra oli über-humalan vuoksi eksynyt Alin viereen nukkumaan, äkäisen tyttöystävän kärvistellessä yksin kotona. Eipä siinä aikaakaan, kun David pääsi kotiin, matkalaukut olivat valmiina ovella odottamassa. Tyttö päätti lähteä. Se sitten siitä. Juhanin sanoin varsin onnistunut keikka, tuloksena ainakin yksi tuhottu suhde. Aika näyttää miten Davidin käy, toivotaan parasta.

Viikko ehtikin luiskahtaa alta ilman uusia poustauksia. Uusi viikko lienee syytä aloittaa lukuisia kuvia kerryttäneelle toiletti-tutkimuksella. Koska lähestyminen teknisempiin vempaimiin on kuitenkin syytä ottaa rauhallisesti, Mörköryhmä esittelee näin aluksi lämmitetyn pöntönrenkaan. Kyseinen laite on kuvattu Koenjin Adores Amusementissa. Ahkeroija voi säätää namikasta itselleen mieluisen lämpötilan, aina koleaa rengasta rauhoittavasta lämmöstä paksun hien puskevaksi hehkuksi.

Kuten jo aiemmassa kirjoituksessa kerroin, torstaina Tokioon saapui Seoulin rytmiryhmä - Juha, Juhani sekä Hentai Masa. Lyhykäisyydessään todettuna viikonloppu oli varsin väkevä. Kiduttajat katuivat heti alusta asti saapumistaan Tokioon paikallisten böönien aiheuttaman tuskaisen kestoheijarin vuoksi. Muutamista kohokohdista mainittakoot taas kertaalleen nähty Harajuku, Tokio Government Buildingin huikeat yönäkymät sekä uutukaisena löydetty kansainvälisesti tunnustettujen dj:den tahdittama Club Atom. Vierailevien pervojen setien lisäksi menoa lauantaina tahditti naapurin pariskunta Marjutin ja Jamesin tukemana Alin kokkaaman illallisen merkeissä. Myöhemmin mukaan sateiselle clubimatkalle liittyi kourallinen Koenjissa illastavia koulukavereita. Sensuroitavaa uran-tuhoamis-kuvamateriaalia syntyi varsin mehukkaasti koko viikonlopun ajan. Perinteiseen tyyliin kuitenkin “What happens in Tokyo, stays in Tokyo”.

Sunnuntaipäivän piristyksenä pääsimme kokemaan myös reilun viiden richterin maanjäristyksen, jota ainakin Juhani erehtyi luulemaan krapulaheijarin aiheuttamaksi tasapainohäiriöksi. Seuraavat, mahdollisesti jopa oikeat extreme kokemukset ovatkin tulossa jo perjantaina. Tyynellämerellä riehuu verrattain iso taifuuni, joka ainakin vielä eilisiltaisten tietojen mukaan olisi puskemassa Tokion yli sisämaahan. Jos ennusteet eivät radikaalisti kuluvan viikon aikana muutu, koulut sekä työpaikat sulkevat ovensa perjantaiksi. Ilmakin on viilentynyt tuonne 15 asteen tienoille rankkasateiden myötä - joten tuulia odotellessa

Maanantai

Kansallinen vapaapäivä ei tuonutkaan riisipeltoja tullessaan. Normitapaan myöhäiseksi venähtäneen aamun saattelemina lähdimme Martinin, Maxin, Barryn (aka Marshall Mathers v2) sekä Ann kanssa Asakusaan. Sateinen reissu ei erityisen hohdokkaalta tuntunut, mitä nyt nähtiin Tokion vanhin temppeli. Saksalaisesta kirjallisuudesta viisastuneena Maximillian opasti meidät Budhalaisen(?) temppelin puhdistautumisrituaaliin. Onnentikut ennustivat minun odottelevan puolisoa sekä perheen jäseniä vielä muutaman hetken. Jos kyseessä on tuo samainen kolme viikkoa porukoiden saapumiseen, niin kiirettä pitää Povattu lennätettiin pois sitomalla ennustus narulle, josta tuuli puhaltaa pahan onnen pois. Seuraavaksi hengitimme kaivosta nousevaa pyhää savua. Viimeisenä puhdistuksena pesimme kätöset lohikäärmeen sylkemällä vedellä. Nousimme portaat temppeliin. Markkinatalous on ainakin täällä vaikuttanut uskontoon varsin mielenkiintoisesti. Jumalan aika on tullut maksulliseksi, ja rukoilla sai vain jos heitti kolikon alttarille. Kiehtovaa.

Illassa ei sen enempää erikoista. Mörköryhmä on kuitenkin vihdoin aloittanut kauan kaivatun sekä kiivaasti keskustellun wc-tutkimuksen. Ensimmäinen kohde Mister Donut’in vettä säästävä käsien huuhtelun mahdollistava pönttö. Seuraavaksi suuntaamme kotoisten tuulien kautta haitekkiin.

Tiistai

Laiton verkkoyhteytemme ei ole enää piraatti. Tiistai iltana langattomaan verkkoon ilmeistyi suojaus, sekä verkon nimeksi Nekotalo 201. Kippaskappas, yhteytemme alkupää sijaitsee siis viereisessä huoneessa. Ei muuta kuin suklaalevy käteen ja ovelle koputtelemaan. Virolainen naapurin poika ei ollut moksiskaan verkon “lainaamisesta”. Päinvastoin, Lauri niminen tyyppi alkoi samantien kaivaa verkkonsa salasanaa meille. Kohtuuden nimissä sovimme maksavamme osuutemme verkkoyhteydestä. Tyyppi ei aluksi meinannut suostua ottamaan rahaa edes vastaan… Loppu hyvin, kaikki hyvin. Saimme noin 20 euron kuukausihintaan langattoman, käsittämättömän nopean internet-yhteyden.

Koulupäivinä aika juoksee karkuun varsin rattoisasti. Erityisesti tiistaisin, keskiviikkoisin sekä tostaisin, jolloin koulutädit ja -sedät viihdyttävät meitä vaivaisen puolentoistatunnin ajan. Massanhallintaa silmällä pitäen yliopistolla noina kolmena päivänä minua työllistää myös personal trainerini, The Big Ali. Ja jottei Nihongonin opiskelu kärventäisi kuihtuvia aivosolujamme täysin hermoromahduksen partaalle, välillä luonnollisesti on käytävässä rummuttamassa. Tänään tuossa kotoisaksi tulleessa pelipaikassa sattui kuitenkin mukava yllätys kaverimme Izumin kävellessä ohi. Kolmiviikkoinen kahvin puutostila sai meidän siirtymään muutaman korttelin Mister Donut’in viettelysten äärelle. Alkuilta ei kuitenkaan vielä ollut ohi, vaan saimme kuin saimmekin houkuteltua puolikkaasta bissestä humaltuvan Izumin yksille. Tämän kertainen kellaripaikka oli perinteiseen Japanilaiseen kapakkatyyliin sisustettu, todella viehkeä ja tunnelmallinen isakaya. Perinteisesti asiakkaan tilatessa ensimmäistä juomaansa, porukalle tuodaan pientä naposteltavaa, suolattuja herneitä esimerkiksi. Tässä Hambei -nimisessä kellarissa eteemme kuitenkin tupsahti pilkottu kaali. Mielenkiintoista. Alennuskupongin turvin kuitenkin nautimme ilmaiset oluet äärimmäisen mukavassa interiöörissä. Pikkusuolaiseksi kyytipojaksi tilasimme friteerattua juustoa, tiukkaan yhden euron hintaan. Päälle vielä rummutukset, ja ilta nukkumaan menoa vaille kasasssa.

Keskiviikko

Normaaliin tapaan lyhyen koulupäivän jälkeen salille, sekä oikeustieteellisen kattoterassille lounastamaan. Helmeilevässä auringonvalossa kypsyi idea Shibuyaan tutustumisesta. Tuo paikallisten bailupaikkana sekä suurimpien tavaratalojen kotina tunnettu alue sijaitsee asunnoiltamme vaivaisen 15 minuutin junamatkan päässä. Mahtavia super low waist boksereita sekä kännykän kilpavarustelutarpeita kummallisempaa matkalta ei hiljalleen huolestuttavan finansiaalitilanteen vuoksi jäänyt käteen. Alla kuva tuosta koreudesta, josta kaverimme Izumi totesi “Too gay to be gay”. Illan viimeisimpinä uutisina saimme tietää Juhan, Juhanin sekä kolmannen seikkalijan tulosta Tokioon Seoulista huomisella lennolla. Riehakasta menoa tiedossa