Helan går, taas

Hieman harhaan johtava otsikko viittaa sateen tärväämään lauantaiseen picnic-päivään. Erinäisistä ennustuksista huolimatta aamu tosiaan alkoi harmaana sekä vettä tulpattomasti syöksevänä pilvimassana. Saksalaisten haisuleiden lisäksi kuvioon astui suunnitelma bee. Lähdimme junamatkalle puolisen tunnin päähän, akvaarioon. Tässä välissä lienee luonnollista kertoa äskettäin mainitsemistani saksalaisista kavereista. Berliiniläinen Max, kaikin puolin mukava tyyppi vaikka selvinpäin nihkeilevä, sekä Hannoverilainen Nino, ärsyttävä kusipääpenikka, haisevat todella – siis TODELLA pahalle. Herrasmiehestä lähtävä hienoinen vanhan viinan tuoksu ei luonnollisestikaan ketään haittaa, mutta kyseiset äpärät eivät viinan löyhkää ole nähneetkään. Sen sijaan, että nämä vähemmän herranmiesmäiset kaverimme pesisivät vaatteensa, he jättävät käymättä suihkussa, mikä on siis erittäin nihkeää. Ainakin muiden kannalta.

Muutaman löyhkän aiheuttaman huimauskohtauksen jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa. Matkaviihteenä saimme kuulla lohduttavaa tietoa asuinalueestamme. Yakusan (Japanin mafian) yksi kuuluisimmista osastoista pitää päämajaansa eteläisessä Koenjissa. Lukuisten enemmän ja vähemmän laillisten peliluolien lisäksi porukka hoitaa koronkiskontaa, huume- ja asekauppaa sekä Tokion prostituutiota. Uutisten aiheuttama sekaannus selviinnytti myös pari aiemmin hieman askarruttanutta kysymystä. Minkä takia tiettyjen katujen kulmilla seisoo gorillalaumoja? Minkä takia keskiverto automassasta pilkottelee ajoittain mustalasisia härskejä biilejä? Noh … ehkä rumat miehet ja kauniit autot menettelevät, mutta miten on pikkurillittömien miesten laita? Oli miten oli, akvaariossa oli varsin mukaavaa. Mini picnic tuli samaan yhteyteen kiskaistua, kuten galleriasta voitte todeta.

Kaikesta mättämisestä huolimatta myöhemmin illalla nälkä iski kulkutaudin lailla halpamatkaajan uran päättäneisiin, nyt vain matkaajiin. Pienenä vaihteluna riisi-riisi-riisi-nuudeli-riisi-riisi -ruokavaliolle päätimme perehtyä kulttuurittomaan amerikkalaiseen pizzaan. Large -koon valkosipulimakkarapannupizzan kanssa lähdimme kompassittomana vaeltamaan tähdistä luettuun suuntaan, kohteena läheinen puisto. Kymmenen minuutin epätoivoisen eksymisen jälkeen löysimmekin yhden. Hyvä tuuri oli edelleen kanssamme. Kyseessä oli yllätys yllätys, juuri oikea puisto. Sumuverho alkoi laskeutua kaupungin ylle. Hajanaiset valot valaisivat sumussa vellovan puiston aavemaisesti. Muutamat nuoretparit sekä porukka skeittareita nautti kanssamme tunnelmasta, me myös pizzasta. Tämä kilpikonnien kansoittama lähipuisto osoittautui hieman luulemaamme suuremmaksi. Jalkapallokentän sekä mukavan hengailualueen yhteyteen on saatu yhdistettyä myös lasten leikkipuisto. Kiipeilytelineet ovat tosin hieman toista kaliiperia. Kotikutoiset parkourharrastajat saavat paikasta varmasti paljon hupia, mutta pienten lasten temmellykseen yli viiteen metriin kohoavat epäilyttävät laitokset ovat muumimammasuomeen tottuneelle lievästi sanottuna hurjia…

Puistosta poistuessamme Martin ilmoitti olevansa Koenjissa ja lähtevänsä meidän kanssa kaljalle. Se sitten siitä rauhallisesti koti-illasta. Perinteikkäässä Hambei isakayassa nautimme lasista sekä puukulhosata tarjoiltavaa nihonzu’ta, riisiviiniä, sakea junttilaisittain. Pienten rummutusten innostamina päätimme jatkaa vielä seuraaville Master Takayaman huomaan. Perille emme koskaan kuitenkaan päässeet, sillä matkalle osui baari, jossa karaokea laulava paikallinen “herrasmies” kutsui meidät lasinläpi huitoen sisään. Näin ystävällisestä kutsustahan on täysin brutaalia kieltäytyä, eikä vaihtoehtoja edelleenkään jäänyt. Tämä vastikään avattu pieni baarin pahanen on kahden nuoren naisen ylläpitämä karaoke paikka. Sinänsä poikkeuksellista, sillä paikalliset tuuppaavat laulamaan karaokea pienissä vuokrattavissa huoneissa, ei epäselvästi artikuloivalla rentunruusu-tyylillä baarin pöydällä. Paikka sekä muut asiakkaat olivat kaikin puolin mukavia sekä meno hyvää. Hieman hupia tottumattomille aiheutti awamoria, Hokkaidon saaren alkoholituotetta nautiskelevat emännät. Baarin pyörittäjän hommia voi kieltämättä monella tapaa hoitaa, mutta karaokeen ja dokaamiseen osallistuminen on kyllä ehdottomasti yksi niistä parhaista. :)

Sunnuntai päivän kruunasi täydellinen sää, sekä tietenkin henkikohtaisesti Tokioon toimitettu salmiakkilähetys. Tapasimme tulomatkaltani teillekin, rakkaat lukijat, tutuksi tulleen lentokapteenin Juhan. Mikä olisikaan ollut parempi tapa viettää lentäjän vapaapäivää Tokiossa kuin käydä bisushofeneilla, kivuta 220 metriin Government building’iin kokemaan surrealistista jenkkielokuvapilvenpiirtäjä -tunnelmaa mustan miehen soittaessa jazzia, sekä luonnollisesti esitellä Yakusa-Koenjin mahtavin ruokailuelämys, hiljalleen legendaksi muodostuva Hambei? No, varmasti myös moni muu vaihtoehto ;)

Kaikki kiva loppuu aikanaan. Huomenna taas kouluun, loma tosin lähestyy kovaa kyytiä. Kaverini täällä ovat pyytäneet minua kirjoittamaan tälle blogille jatkossa Englanniksi. Omasta mielestäni pakkoruotsi olisi parempi vaihtoehto. Harmi vain, ettei japanilaiset, kanadalaiset tai italialaiset puhu ruotsia. Saatan kuitekin kokeilla kielen vetreyttä myös tuolla kolmannella kotimaisella, ainakin parin poustauksen ajan. Antaa ajan näyttää. Anyway, vessakuva alkavalle viikolle on kuitenkin jo valmiina odottamassa…