Huomenna perjantaina on koululla infotilaisuus kaikille lukuvuoden aloittaville tiedekunnan opiskelijoille. Päätimme ottaa kertaalleen härkää kasseista ja tutustua kurssivalikoimiin. Kuten monet taitavat jo tietää, Japanilaiseen koulutyyliin Sophia Universityssä on myös suhteettoman tiukkaa, mitä poissaoloihin tai muuten normaalin vaihtarielämän viettämiseen tulee. Aamumme alkaa ihanasti 9:15 puolentoista tunnin mittaisella Japanin kielen tunnilla. Maanantaisin sekä keskiviikkoisin on muitakin luentoja, aiheina Comparative Marketing, Institutions & Development Management sekä poliittisesti korrekti Japanese Government and Politics. Sokerina pohjalla kummittelee Principle of Macro Economics. Viimesiä viedään, toivottavasti edes tällä kertaa läpi Mitä muiden kursseista on kuullut, Sophia vaikuttaa varsin työntäyteiseltä. Maanantai kestää viiteen asti, tostai jopa kahdeksaan. Tuskalta tuntuu, toisaalta tiistai, keskiviikko sekä perjantai armahtavat vaivaisella 1,5 tunnilla. Onneksi. Työmäärän, sekä etenkin kurssien iltapainotteisuuden puolesta Japania vaihtopaikkana ei voisi erityisesti suositella muille halpa-adventurematkailusta kiinnostuneille. Paikalliset kaverimmekin pitävät tuota työmäärää hullun hommana. No, ei tässä ihan selvä järkisiä kyllä taideta ollakaan

Yllättäen myöhäisen herätyksen (kiitos Skypen) saattelemina lähdimme tänään Harajukuun. Alueelle on käytännössä katson keskittynyt Tokion muoti- ja designelämä - käsittäen niin kaupallisen puolen kuin hyvin erikoisissa vaatteissa näyttäytymisen. Tylsien ja arkipäiväisten Armanien, Cuccien, Burberryjen, Fendien, Donna Karanien, Luis Vuittonien sekä lukuisten muiden lisäksi alueelta löytyy varsinaisia helmiä kasapäin. Pieniä (sekä pienemmälle budjetille sopivia) erittäin omaperäisiä sekä etenkin omaperäisesti sisustettuja vaateliikkeitä on varmasti jokaisen makuun. Räp liikkeitä, joista Ali oudolla tavalla saa edelleen connectioneita, yhdistää varsin mielenkiintoinen tekijä. Omistajat ovat oikeita mustia. Ei siis mitään wannabeTokyoEastWest jätkiä tai vahingossa yli-isoihin vaatteisiin sonnustautuneita helyfriikkejä. Jokainen tosiaan löytää omansa, niin surffareista satanisteihin kuin jupista junttiinkin. Henkilökohtaisestikin jouduin raottamaan kukkaron nyörejä löytäessäni pitkään metsästämäni housut fcuk:lta, sekä törmätessäni Purple&Yellow -liikkeessä (KYLLÄ!) käsittämättömän viileään ranneremmiin.

Vaikka Harajukussa on seikkailtavaa (ja ostettavaa) vaikka jokaiselle jäljellä olevalle päivälle, päivän kohokohta kuitenkin lienee Lotterie ravintolan puhuva pönttö. Mörköryhmän toiletti-tutkimuskin pääsi samalla aasinsillalla aluilleen. Vaikka emme ole vielä päässeet paikallistamaan pyllyä puhdistavaa pönttöä, tämä oli ehdommasti miellyttävin virtsauskokemus sitten vauvaiän vaippaleikkien. Astuessasi toilettihuoneeseen sisään, miellyttävä naisääni toivottaa sinut tervetulleeksi asioimaan kanssaan. Aloittaessasi toimet molemmat pöntön kannet nostettuina, automaatti olettaa asiakkaan virtaavan seisovilteen. Tiedä sitten, johtuuko paikallisesta virtsakulttuurista vai mistä, mutta samainen masiina olettaa myös jännityslukon iskeneen päälle. Rauhoittaakseen tunnelmaa, sekä etenkin rakkoa, edellä moneen kertaan mainittu automaatti alkaa lorotella pissausääntä kaiuttimistaan. Erittäin tarkoista empiirisistä tutkimuksista huolimatta jäi epäselväksi, auttaako lorotteluääni virtsaamista vai ei. Varmaksi kyllä tuli, että tilanne vähintäänkin huvittaa toiletissa asioivaa.

Tänään on jatkunut myös länsimaalaisuuden muistelu. Viikon varrella kadonneet kilot hankittiin tänään takaisin valmistamalla lähikaupan antimia hyödyntäen hodareita. Uskokaa tai älkää, maailmaan hienoimpaan ja monipuolisimpaan ruokakulttuuriinkin voi hetkellisesti kyllästyä. Ainakin jos syö pelkkää budjettipaskaa. Huomenna on kuitekin tiedossa täyskäännös. Laihdutusruoka odottaa.

Edelleen lomaviikkoa. Yökyöpelinä koneen äärellä leikkimisestä seuranneen myöhäisen herätyksen jälkeen päätimme mennä Shinjukuun. Alde oli päättänyt ostaa webcamin, emmekä olleet myöskään käyneet vielä Tokyo Metropolitan Government Buildingissa - aivan ehdottomassa nähtävyydessä. Hiukan pilvisestä säästä huolimatta tuosta yhdestä Japanin korkeimmasta rakennuksesta oli mahtavat näkymät. Hissi vei korkeuksiin niin nopeaa kyytiä, että korvat menivät lukkoon matkalla. Maasta käsin nuo pilvenpiirtäjät eivät näytä erityisen korkeilta, mutta tuolla ylhäällä sen vasta tajuaa… ja sen, ettei Tokion kaupunki lopu koskaan. Niin pitkälle kuin horisonttiin näkee, talot vain jatkuvat ja jatkuvat. Vihdoin kun luulee kaukana horisontissa nähneensä palasen peltoa, tajuaa kyseessä olevan vain uusi pilvenpiirtäjä. Missä maaseutu? Öiseen aikaan valomeri on varmasti vakuuttava. Uusi visiitti korkeuksiin tuleekin tapahtumaan piakkoin…

Shinjukun suht lyhyen visiitin jälkeen tapasimme Martinin Yotsujassa, Yliopiston kampuksella. Itävaltalainen oli ollut kahvilla yliopiston Saksan maikan kanssa. Tämä oli kutsunut Martinin laulamaan karaokea, keskellä päivää siis. Hieman homoeroottisesta kutsusta pelästyneenä lähdimme esiliinoiksi. Tällä kertaa karaoke oli todella todella paljon halvempaa. Hienot, biisien tahdissa kulkevat valot tosin kopeista puuttuivat. Nälkäkin oli päivän kuluessa päässyt yllättämään. Saksan opettaja, Honda nimeltään, vei meidän pikkukujalle (epäilyttävää?) siistin tuntuiseen ravintolaan syömään lamen’ia. Lamen on alkujaan Kiinalainen ruoka, erittäin hyvässä liemessä lilluvaa nuudelia muiden höysteiden kera. Ruoka oli todella hyvää ja annokset isoja. Kyseessä tosin olikin kallein Japanissa syömämme ateria, huikeat 650 jeniä (5 euroa). Maha oli täynnä, morkkista ei tullut

Päivä tosiaan on ollut hieman vaisunlainen. Nähtävästi näitäkin tulee välillä. Ensimmäiset kuvat ovat kuitenkin nyt netissä, www.ruoto.net/gallery. Ei tosin mitään mahtiotoksia, anyway, enjoy!

Alin keittiösiivouksesta inspiroituneena päätin myös siivota oman keittiöni. On tietenkin mukava, kun vuokraemäntä on säästänyt kaikkia mahdollisia purnukoita ja purkkeja edellisiltä asukkailta jottei välittömästi muutettuaan tänne joutuisi ostamaan tiskiainetta, soijaa ja tiesmitä mönjää. Itseäni nuo epämääräiset ja epähygieeniset purnukat erityisesti innosta. En tiedä saiko pieni kolistelu vai tavaroiden siirtely kaverit heräämään, mutta yksi tiskipöydän reunalle kivunnut torakka sai sydämeni pysähtymään. Perkele, elämäni ensimmäinen torakka! Yllättäen inhoan isoja hyönteisiä yli kaiken. Onneksi apu oli taaskin lähellä. Reipas Teheranin poika tappoi torakan puolestani. Kivasti se raksahti vessapaperimytyssä. Hyi helvetti. Huomenna ostan tuholaismyrkkyä. Nyt takaisin siivoamaan keittiötä.

Vapaata on vielä viikko jäljellä. Päätimme tutustua tänään Akihabaraan, kuuluisaan eletroniikka keitaaseen. Junamatka sinnekin on aika lyhyt, noin 20 minuuttia. Paikkaa ei kyllä suotta sanota eletroniikkataivaaksi/-helvetiksi. Jos sanon Helsingin keskustan kokoisella alueella olevan viitisensataa eletroniikka liikettä, useammat vähintään viisikerroksisia (pinta-alaltaan tosin kapeahkoja), en valehteje paljoa. Yleisestikin ottaen paikallinen elinkeino on noussut varsin korkealle, siis ihan fyysisesti. Suuri osa kaupoista ja palvelualanlaitoksista sijaitsee jossain muualla kuin katutasosta. Tähän tottuminen vie kyllä aikaa, etenkin juuri jotain tiettyä paikkaa etsiessä.

Käsittämättömän kauppamäärän lisäksi Akhibarasta löytyy ainakin kolme jättimäistä eletroniikkatavarataloa. Kävimme Yodobashi Camerassa, yhdessä suurimmista Japanilaisista ketjuista. Itse tavaratalo olikin sitten vaatimattomasti vajaa parin Stockmannin kokoinen, tosin käytössä oli 9 kerrosta sekä kolme kerrosta parkkitilaa. Kauppa oli täynnä pelkkää eletroniikkaa ja kameroita. Aivan käsittämätöntä. Tutustuimme noin nano-osaan ykkös- ja kolmoskerroksista. Piti lähteä pois, kun pää meinasi hajota siihen paikkaan.

Sain kuitenkin ostettua kameran, jota kauan olin havitellut. Hieman pienemmästä putiikista tosin, pitkän kiertämisen jälkeen löytyi ehdottomasti halvin vaihtoehto josta tingin - tai oikeastaa Alde tinki vielä rapeat extrat pois. Hyvä diili. Halvemmalla ei saisi edes kamelin paskaa. Alillekin mukaan tarttui langaton verkkokortti tämän ihanan piraattiverkon käyttöä varten. Seuraava toive vielä olisi, ettei houstaaja suojaisi sitä

Nälkäkin päivällä yllätti. Eiliset mädätetyt pavut sekä Alin aiemmin nauttima nuudelikeitossa lillutteleva paneroitu härän penis saivat valitsemaan tälle päivälliselle turvallisemman vaihtoehdon, Mäkdonarun. Ison miehen oli kuitenkin pakko vielä yrittää adventurata, ja saikin karsaasti pettyä Teriyaki pursaan. Paikallisten mäkkejen ominaisuuksista kerrottakoot, että niissa saa tupakoida. Itseänihän tuo ei erityisemmin hyödytä, mutta varsin mielenkiintoinen kulttuurillinen aspekti kyllä. Muutenkin ravintoloissa ihmiset polttaa erittäin paljon. Kaduilla tupakointi on kielletty, ja jopa Alde nuodattaa tuota kuritonta käskyä.

Ehdottomana huipennuksena matkalla eletroniikan Mekkaan oli piskuinen putiikki, jota piti varsin kyseenalaisen näköinen herrasmies. Putiikissa myytiin muunmuassa monissa Länsimaissa laittomia teleskooppipamppuja, kyynelkaasua, sähkötainnuttimia - sekä ehdotonta suosikkia: käteen asennettavaa laitetta jossa oli kaksi noin 30 cm pitkää TODELLA terävää veistä sekä kauniin silpomisjäljen viimeistelevät pikkuveitset sivuilla. Joo. Ihan normaalia kamaa.

Halpa-adventurematkalaiset - tarkemmin ottaen allekirjoittanut henkilökohtaisesti - kohtasi matkan ensimmäisen oikeasti kauhean ruoan. Pallerot ensimmäisenä päivänä sentään vielä söin, mutta tämän iltainen olikin jo toiselta planeetalta. Käytyämme yksillä GT:illä legendaarisessa minikokoisessa Hattori Hanzo -baarissamme, nälkä yllätti. Valitsimme tästä mahtavasta valikoimasta taas uuden lippulappuautomaatillisen pikaruokalan. Alden mömmö oli ihan jees. Siis ainakin suhteessa about kahden euron hintaan. Oma vastaanvan hintainen ruoka olikin sitten - öh - mielenkiintoista. Riisikasan päällä makasi papukastike, sinänsä ihan jees, mutta päälle oli kaadettu ektoplasmaa. Aluksi luulimme tuota mömmöä raa-aksi kananmunaksi, paikalliset nimittäin tuuppaavat niitä syömään. Hetkisen aikaa kestäneen maistelun jälkeen tulimme siihen tulokseen, ettei plasma ole kananmunaa. Maku oli kuitenkin kammottava. Siis ÄÄRIMMÄISEN kammottava. Suurenmoista ylösnousemusta peläten jätin puolet safkasta syömättä. Sori vaan kokit.

Oikealla asenteella liikkuva “seikkailija” ei kuitenkaan pienestä pelästy. Suuntasimme KFC:hen (kyllä, Koenjista löytyy McD ja KFC!) yöpalalle. Tulipahan taas kertaalleen todettua kuinka kuvottavaa myös nahkoineen paneroitu uppopaistettu kanankoipi on. Eismtn. Huomenna uudet seikkailut ja uudet pöperöt.