Ensikosketus

Lähtö lähestyy. Kävin hakemassa viisumia, olin kuullut, että sen saisi odottaessa. Kyllä vaan odottaessa, mutta prosessi on – jos ei nyt mielenkiintoinen – ainakin näkemisen arvoinen.

Soitin summeria alaovella päästäkseni sisälle kerrostaloon. Soitin toista summeria hissin jälkeen päästäkseni konsulaattiin. Kävelin metallinpaljastimen läpi, jotta tanakka suomalainen vartiomies huomaisi minun kulkevan kantamatta erinäisiä metallipötkylöitä tms. Minulle ei ihan heti tosin leikannut, mitä joku jonkin näköisellä väkivaltakojeella voisi tuossa konsulin asioimistilassa tehdä, sillä tiskin ja “asiakkaille” varatun tilan välissä oli panssarilasi ilman yhtään koloa. Tai siis tiskissä oli pieni kolo, vuorollaan vain toiselta puolen auki, sekin mallia josta vain asiakirjat voi survaista sisään. Ääni kulki käytännöllisesti mikrofonin kautta.

Toisella tiskillä oli (Tomaatin kiehtovaa termiä käyttääkseni) Kinkero, Herra Konsulaatti. Ystävällisen näköinen ja alati hymyilevä pieni keski-ikää lähestyvä, kauniisti pyöreähkö mies suolti sanoja vauhdilla, johon edes humalainen Vilma ei kykene. Hetken ehdin pelätä joutuvani asioimaan tämän toisaalta niin charmantin herran kanssa, jonka kielitaito käsittääkseni rajoittui Nipponin maan kieleen sekä varsin nopeaan ja erittäin epäselvästi puhuttuun Englantiin. Pehmeän laskun takaamiseksi viereiselle tiskille ilmeistyi mies, selkeästi Japanilaisen ja Suomalaisen risteytys. Tämä äärimmäisen jäykkä – tosin myös hyvin kohtelias nuorimies ottikin vastaan viisumihakemukseni kaikkine liitteineen. Hän tokaisi, että olen kolmas käsittely jonossa: “Kuten näette, Herra Konsulaatti on erittäin kiireinen. Voisitte noutaa viisumin muutaman tunnin kuluttua”. Mieleni teki sanoa: “Valitettavasti tuo sermi estää näkemästä. Kuulen kyllä varsin hyvin. En tosin jümmarra”. Parhaaksi onnekseni pidin turpani kiinni. Herra Konsulaatti taisi sittenkin ymmärtää Suomea. Hän vilkaisi sermin takaa ja kiljaisi “HAI!” (yksi niistä harvoista termeistä joita ymmärrän, sattuipa sopivasti).

Loppu hyvin kaikki hyvin. Palattuani takaisin viisumin hakuun ja vihdoin saatuani sen, lähdin pois. Taaskin niin oudosti käyttäytyvä sukkasiltaan penkissä istuva vartiomies tokaisi “Olkaa hyvä, ovi on tuossa”. Jaa. Itsehän sitä en nähnytkään :) .

Olisi varsin kiehtovaa tietää, kuinka hankalia viisumi käytäntöjä muut ovat päässeet kokeilemaan. En siis sillä meinaa, että omani olisi mitenkään hankala. Sääntöjen tiukkuus tuli tosin hieman yllätyksenä. En esimerkiksi voi poistua maasta kerran Japaniin saavuttua ilman viisumin mitätöitymistä. Jos halajan matkoille – mikä ei liene yllätys kenellekään – Muukalaisvirastossa vierailu odottaa. Samoin rekisteröityminen Tokion kaupungintalolla, ellen ensimmäisen kolmen kuukauden jälkeen halua saada “illegal alien” statusta. Meriitti tosin sekin.

Ruotsin matka laannutti hieman matkustusviettiä, joka tosin alkaa taas hiljalleen puskea pintaan. Rinkkaa ei tosin vielä ole syytä pakata, ainakin mikäli Wilskin TJ laskuri pitää paikkaansa. Väliin taitaa ehtiä vielä matkata Mikkeliin, muuan muassa o-weekin jälkiliukkaille. Sitten pikku koukkauksen kautta Siilinjärvelle isovanhempien mökille. Niin, ja tietysti risteilylle vielä Tukholmaan fiilistelemään viilenevän syksyn satoa ja kuluneen kesän hekumaa. Se sitten siitä. Kirpeät syysilmat taitavat jäädä tänä vuonna kokematta. Toivottavasti kestän tuon kauhean menetyksen.