Matkalaukku elämää

Asioita joita jään kaipaamaan. Koivuvihdan tuoksu, löylyn lämmin tulvahdus, kiukaan sihinä. Hiljaisuus, laiturin hentoinen liplatus. Rento kesäilta mökillä hyvin ystävien tai perheen kanssa. Kotipiha. Se, jonka ympäristössä olen 23 vuotta kasvanut. Naapuripihalta kuuluva iloinen nauru. Lähialueen ystävät. Nuoruus. Se, jonka vietin yhdestä maailman täydellisimmistä paikoista. Se, josta voi useasti muuttaa pois, mutta jonne tulee aina palaamaan.

Syysillan saapuessa hämäryys valtaa maan. Jään kaipaamaan sadepisaroiden kimallusta märällä asfaltilla. Kovia tuulenpuuskia. Ensimmäisiä pakkasöitä, huurteisia aamuja. Pystyynjäätyneitä loppukesän viimeisiä kukkasia. Enää unelmoin niistä jouluista, joita vietin perheeni kanssa. Lämpimästä tunnelmasta sekä notkuvasta ruokapöydästä. Iloisista lahjojen antamisen hetkistä. Ja ne keskitalven räiskyvät pakkaset, korkeat nietokset. Enää unelmoin niistä hallaöistä, jolloin pakkanen pisteli sormiani.

Kaipaan surun tukahduttamaa tuskaa, ilon kyyneleitä. Parhaita hetkiä rakkaani seurassa. Niitä satoja sunnuntai iltoja, maanantai aamuja, jolloin lähdin kohti tuntematonta. Pois rakkaani luota, ylvääseen yksinäisyyteen. Kohti toista kotiani, Mikkeliä, jota vielä kaipaan. Ja sitä kaupunkia, lumen ja jään keskellä. Virtaavaa jokea, kevään tuoksua.

En kuitenkaan pakkaa enää elämääni matkalaukkuun. Kohta lähden matkaan katsomatta taakseni. Hylkään kuin kuihtuneen ruusun, jonka myöhemmin poimin taas polulta, kun tiemme kohtaavat.