Huomasin itseni perustelemassa mahdollisimman saastuttavan ja tilaa vievän auton ostamista vastaiskuna metrolle kävelessä kastuneille varpaille. Note to self: kiihdytä ilmastomuutosta, Facebook päivitys olisi sanonut.

Aamun pieni piristys ei ollut Jukka Pojasta Twisted Sister’in vaihtunut musiikki. Ei, vaan metrovaunuun paukannut kahvinmyyjä. Vaikka käteistä ei ollut mukana reppukahvin testaamiseen, viesti on selvä ja suunta oikea: julkisen liikenteen kanssamatkustajien apeuteen iloinen kahvineiti voisi toimia kevättäkin paremmin.

Mutta lopulta ajatuksissa aamu-unisena, ensimmäisenä toimistolla kahvinkeitossa. Helatorstain jälkeisen perjantaina keskiviikkoinen kahvi hohkasi vielä lämpimänä termospullossa.

Silmät ristissä. Perustelen itselleni, miksi hetken vielä jaksaa odottaa videon latautumista. Ja tiedoston työntymistä tikulle. Ikään kuin tikulle ei olisi muuta käyttöä, vaikka pitämässä silmiä auki. Mutta pakko on katsoa. Televisiottomana itseään huijata, etteikö televisio-ohjelmia muka katsoisi. Ainakin ne neljä iltaa, kerran vuodessa.

Tasapainoilua. Intohimoista työsarkaa ja kuluttavaa kotielämää. Vai toisin päin?

Viimeisten vuosien blogihiljaisuus ja sosiaalisen median epäsosialisoiva vaikutus hivelee piikkiruoskana jalkapohjia. Propellipäinen puuhaaminen on vaihtunut bisneksen pyörittämiseen. Yölampun polttimo siirtynyt kapalon kylkeen. Näppäimistö kosketusnäyttöön.

Pieni maailma pyörii. Ja kertaalleen viikon kalenteri viilataan kuntoon, kuin mikään ei olisi muuttunut.

Tuöelämässä suomalainen on pinkeä, kovan muotoinen ja helposti ennustettava. Siinä, missä virolainen kollega ryöpsähtää. Ennakoitava, jokseenkin määrämuotoinen kikkare on vaatii hikoiluttavaa työstämistä, kunnes vihdoin pökäle pyrähtää maailmaan.

Toisaalta, tykkäisitkö sen enempää roiskuvasta ripulista, joka saattaa yllättää millä hetkellä hyvänsä tai jättää tulematta? Laadun tasaisuudesta (tummaa, vaaleaa, verestävää, tappavaa) ja ajoituksesta (housuun, lattialle, seinälle, lauteille) puhumattakaan.

Puolen vuoden hiljaselo on saanut sakkausnopeudessa kompuroinnin nopeaan nousukiitoon. Aamuherätys 05:55 ei tuota enää fyysistä tuskaa. Muutaman venyttelykierrähdyksen kautta uskomattomaan auringonpaisteeseen ja raikkaan kevään tuoksuun on lyhyt matka.

Viikko lomaan.

Samaan aikaan lähiöpolitiikan kukkulalla seinäruusut valtaavat elintilaa ajatuksilleen. Asettelu ei saa uusia ulottuvuuksia. Mielipiteet juoksevat laput silmillä.

Ja lomalle.